U18-pojat tasapeliin Valko-Venäjän kanssa

Julkaistu

  • Maajoukkueet

U18-pojat pelasivat Valko-Venäjän kanssa Helsingissä 2-2 (2-0)-tasapelin. Suomen maalit viimeistelivät Arlind Sejdiu ja Robbie Azodo.

Valko-Venäjä sai ensimmäisen vaarallisen paikan, kun maalivahti Julius Schmidin purkupallo puolustajan palautuksesta epäonnistui ja meni suoraan vastustajalle. Ivan Kaloshkin laukaus painui kuitenkin ohi maalin. Aleh Nikifarenka pääsi laukomaan, mutta hänenkin yrityksensä meni ohi maalin.

 

Suomi siirtyi johtoon 21. minuutilla. Elias Mastokangas pelasi pallon oikealta maalille ja Arlind Sejdiu jatkoi pelivälineen ensimmäisellä kosketuksella ohi valkovenäläisvahdin. Nikifarenka laukoi pian maalin jälkeen, mutta hieman ohi vasemmasta alakulmasta.

 

Myös seuraavan maalin iski Suomi. Oskari Sallinen ajoi vasemmalta ja syötti taakse päin aivan maalin eteen. Robbie Azodo laukoi varmasti 2-0-lukemat vajaan puolen tunnin kohdalla. Mastokangas pelasi itsensä vetopaikkaan, mutta vasemmalta lähtenyt kuti kaarsi ohi etukulmasta.

 

Vieraat saivat ennen taukoa vielä muutamankin vaarallisen maalipaikan. Suomen pelasti puolustus, maalivahti Schmid ja viimeisellä kerralla erotuomarin paitsiovihellys.

 

Suomi sai heti toisen puoliajan alkuun hyvän paikan. Eemil Jääskeläinen puski, mutta pallo päätyi maalivahdin kautta yli maalin. Valko-Venäjä pääsi kaventamaan 51. minuutilla. Tilanne lähti liikkeelle, kun Selman El Baset ei onnistunut katkossaan. Vadzim Pihas syötti ja Petr Zgurski viimeisteli.

 

Suomi loi huippupaikan 55. minuutilla. Mastokangas syötti vasemmalta maalin eteen ja Jääskeläinen liukui palloon, mutta ei aivan osunut. Matias Rale nousi erinomaisesti reilun tunnin kohdalla ja kavensi boksiin. Syöttö löysi Jääskeläisen, mutta Valko-Venäjä sai purettua tilanteen. 

 

Sallinen vapautti mainiolla syötöllä Sejdiun keskeltä läpi 76. minuutilla. Hyökkääjä ohitti maalivahdin, mutta ajautui pieneen kulmaan ja laukoi sivuverkkoon. Seuraavan vahvan nousun teki jälleen Rale. Puolustajan syöttö löysi Anttoni Huttusen, joka kuitenkin laukoi päin puolustajia.

 

Raman Davyskiba karkasi läpiajoon 85. minuutilla. Schid tuli vastaan 16-rajalle, mutta ei saanut palloa. Davyskiba voitti tilanteen myös suomalaispakeilta ja laukoi 2-2-tasoituksen. Kaloshkin juoksi vielä kerran puolittain läpi tuomarin antamalla, mutta Schmid torjui laukauksen.

 

Suomi ja Valko-Venäjä kohtaavat toistamiseen torstaina Eerikkilässä klo 12. Myös tuo ottelu näkyy suorana Huu-tv:ssä. Kattavan koosteen tiistain pelistä löydät artikkelikuvan kautta.

 

 

Suomi-Valko-Venäjä 2-2 (2-0)

21’ 1-0 Arlind Sejdiu
29’ 2-0 Robbie Azodo
51’ 2-1 Petr Zgurski
85’ 2-2 Raman Davyskiba

 

Suomen kokoonpano:

1 Julius Schmid 

2 Rasmus Viitanen 

4 Matias Rale 

5 Selman El Baset 

6 Oskari Sallinen (C)

7 Arlind Sejdiu ->> 80. 14 Anttoni Huttunen

8 Robbie Malolo 

9 Emil Jääskeläinen ->> 67. 15 David George 

11 Pyry Hannola

17 Elias Mastokangas 

18 Robbie Azodo ->> 67. 13 Janne-Pekka Laine 

 

Vaihdossa:

12 Aleksi Honka-Hallila 

3 Julius Perälä 

10 Rasmus Degerman 

16 Joel Laitinen 

  • P2001