U18-pojat nimetty marraskuun Liettua-otteluihin

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Joukkue kokoontuu Helsingissä maanantaina 15. marraskuuta ja matkaa Liettuaan samana päivänä. Paluu Suomeen koittaa saman viikon torstaina.

U18-pojat (2004 ja myöhemmin syntyneet) pelaa marraskuussa ensimmäiset maaottelunsa yli kahteen vuoteen. Liettua-vierasottelut pelataan Liettuan jalkapalloliiton harjoituskeskuksessa Kaunasissa tiistaina 16. marraskuuta 16:00 ja keskiviikkona 17. marraskuuta 16:00. On toistaiseksi epävarmaa, näkyvätkö ottelut verkon välityksellä.

Päävalmentaja Peter Lundberg pitää maaotteluita hyvin tärkeinä ikäluokalle. Moni pelaajista oli mukana myös vuoden 2019 maaotteluissa, mutta mukana on myös tulevia debytantteja.

– On tärkeää, että pojat pääsevät jälleen pelaamaan kansainvälisiä otteluita. Myös se on hieno asia, että pääsen tapaamaan heidät kasvotusten ja he pääsevät tutustumaan toisiinsa. Vaikken ole tavannut jokaista pelaajaa, olen nähnyt kaikkien pelaavan, ja meillä on laaja käsitys pelaajista sekä joukkueesta, Lundberg toteaa.

– Moni pelaajista pelasi päättyneellä kaudella P17-SM-sarjaa, mutta mukana on pelaajia, jotka ovat saaneet kokemusta Veikkausliigasta, Ykkösestä ja Kakkosesta. Kasassa on hyvä sekoitus.

Liettua-ottelut ovat hyvä näyttöpaikka pelaajille myös ensi kevään U19-EM-jatkokarsintoja ajatellen. Lundberg ei sulje pois sitä vaihtoehtoa, että joku pelaajista nousisi vuotta vanhempien mukaan.

– Pelaajia on kiinnostavaa nähdä myös siltä kantilta. 2004 syntyneistä Luka Hyryläinen pelasi lokakuun U19-karsintaturnauksessa – muillakin on luonnollisesti mahdollisuus nousta mukaan.

Suomen joukkue (suluissa kasvattajaseurat):
Luka Nokelainen KäPa
Aleksi Partanen HJK (Äänekosken Huima, JJK)
Aki Peltokorpi Hercules (ORPa, Tervarit, Ajax-Sarkkiranta)
Miska Ylitolva RoPS (Tervarit, FC Santa Claus)
Chris Ottia HJK (FC Honka, GBK)
Rony Jansson HJK (GrIFK)
Urho Huhtamäki KäPa (VJS)
Arttu Lötjönen FC Jazz (ToVe)
Tuomas Koivisto JJK (Säynätsalon Riento)
Leo Kyllönen Ilves  
Samuli Miettinen KuPS
Altti Hellemaa KäPa (TiPS)
Daniel Rökman HJK (PKKU, KoPSe, FC Legirus Inter, PuiU, MPS)
Niilo Kujasalo HJK (KäPa)
Isak Vidjeskog Kalmar FF (TUS, FF Jaro)  
Aleksi Tanninen FC Honka (VJS, HJK)
Otso Liimatta AC Oulu (OLS, Tervarit)
Marius Söderbäck KäPa (NJS, HJK)
Liam Möller HJK (EPS)
Iiro Kärsämä KäPa (KoiPS, KP-75)
Jesse Kilo Hamburger SV (KäPa, SAPA, IF Gnistan, HJK)
Badreddine Bushara Ilves (TPV, TFA)
Hugo Toivonen PKKU (TuPS)

  • P2004