U18-pojat kohtaavat Itävallan kaksoismaaottelussa

Julkaistu

  • Maajoukkueet

    U18-pojat pelaavat alkuviikosta Eerikkilässä kaksoismaaottelun Itävaltaa vastaan.

    Alle 18-vuotiaiden (2000) maajoukkue kokoontui Eerikkilään sunnuntaina ja harjoitteli kertaalleen valmentajakaksikko Kai Nyyssösen ja Stephen Wardin johdolla. Ensimmäinen kohtaaminen Itävaltaa vastaan on edessä maanantaina klo 17.

     - Tavoitteemme on saada tälle joukkueelle kaksi vahvaa, tasaista ottelua. Olemme pelanneet yhdessä viimeksi kevään jatkokarsinnoissa, eli maaotteluista on pitkä tauko, Nyyssönen kertoo.

    Itävalta on Suomen maajoukkueille tällä viikolla ”tuttu” vastustaja. Alle 21-vuotiaat pelasivat Itävallan kanssa perjantaina 2-2-tasapelin. U17-pojat puolestaan hävisivät Toto Cupissa maalle peräti 0-4.

    - Itävalta haluaa lähteä hyökkäyksiin nopeasti. Me haluamme löytää työkaluja siihen, että pääsisimme riistämään pallon mahdollisimman korkealta.

    - Haluamme löytää pelaajillemme roolit, joissa he pääsevät pelaamaan vahvuuksillaan. Joukkueena haluamme olla aktiivisia ja aggressiivisia. Yksi isoista teemoistamme on molempien päiden boksipelaaminen. Meidän pitää olla vahvoja omalla alueella ja luoda paikkoja hyökkäyksessä.

    Katso Suomen joukkue täältä >>

    Ottelut
    Ma 4.9. klo 17:00 Suomi – Itävalta Eerikkilä Areena, Tammela
    Ke 6.9. klo 10:00 Suomi – Itävalta Eerikkilä Areena, Tammela

     

    • P2000