U18: Bulgaria nurin toistamiseen

Julkaistu

  • Maajoukkueet

    Alle 19-vuotiaiden EM-lopputurnaukseen valmistautuva 1999-syntyneiden maajoukkue otti mittaa Bulgariasta toistamiseen Sofian Tsarsko Selossa maanantaina (20.3.). Ottelu päättyi Suomen 1–0-voittoon. Suomi voitti myös ensimmäisen kohtaamisen maalein 3–2.

    Ademi pelipäällä

    Suomi sai ottelun ensimmäisen maalipaikan, kun Albion Ademi leikkasi oikealta keskelle ja pelasi kuljetuksensa päätteeksi pallon pystyyn juosseelle Tuukka Kurjelle. Kurjen laukaus kilpistyi kuitenkin Dimitar Sheytanovin torjuntaan neljännellä minuutilla.

    Suomi hallitsi avausjakson kenttätapahtumia Bulgarian pyrkiessä tavoittelemaan pystysyötöillä kärjessä pelanneita Andrian Dimitrovia ja Nikolay Drosevia. Kaksikko ei kuitenkaan pystynyt karkaamaan hyvin peliä lukeneelta Suomen puolustuslinjalta. Ottelun erotuomari Vangel Vangelov tuomitsi kotijoukkueelle myös useamman vapaapotkun keskialueelta, mutta niistä ei syntynyt vaarallisia tilanteita ensimmäistä maaotteluaan pelanneen Robin Källmanin maalille.

    Ottelun 40. minuutilla Eero Hyökyvirta pääsi laukomaan rangaistusalueen rajalta. Sijoitus takanurkkaan katkesi kuitenkin bulgarialaispuolustajan jalkaan. Suomi sai tilanteen jälkeen parikin kulmapotkua ja painetta vastustajan maalille, mutta osumaa ei syntynyt. Tauolle mentiin 0–0-tilanteessa.

    Voittomaali toisen jakson alussa

    Bulgaria tuli toiselle puoliajalle aktiivisemmin, prässäten ylhäältä. Aktiivisuus kostautui kuitenkin vain muutaman minuutin jälkeen, kun Eetu Vertainen nousi oikealta ja keskitti maalin takatolpalle nousseelle Ademille, jolla oli aikaa ottaa pallo haltuun ja siirtää sen ohi vaihdosta toiselle jaksolle tulleen maalivahti Petar Petrovin.

    Suomi oli lisätä johtoaan 70. minuutilla. Eetu Vertainen kuljetti jälleen palloa vauhdilla syvälle Bulgarian alueelle ja laukoi paristakymmenestä metristä. Petrov torjui laukauksen vaivoin ja Ademi pääsi vielä yrittämään päivän toista osumaansa saatuaan irtopallon haltuunsa. Sijoitus suuntautui kuitenkin niukasti ohi takatolpasta.

    Myös Bulgaria sai paikkansa kymmenisen minuuttia ennen loppua. Tsvetoslav Petrov pääsi laukomaan lähietäisyydeltä, mutta Källman torjui varmasti. Loppua kohden myös Suomi sai parikin mahdollisuutta lisätä johtoaan. Voittomaalin tehnyt Ademi oli kahdesti lähellä lisätä johtoa, mutta Petrovin onnistui venyä torjuntoihin.

    Maanantain ottelu päätti alle 18-vuotiaiden maajoukkueen vuoden ensimmäisen pelileirin. Joukkueen seuraava tapahtuma on Suomessa 5.-13. kesäkuuta pelattava Baltic Cup ennen elo-syyskuussa Vaasassa ja Seinäjoella pelattavaa EM-esiturnausta. Turnaukseen osallistuu Suomen lisäksi Belgia, Hollanti ja Portugali.

    Lue myös: Ademi: "Mahdollisuuksia useampaankin maaliin" >>

    Suomen kokoonpano Bulgariaa vastaan, 20.3.2017
    Robin Källman, HJK
    Sharp Räsänen, KuPS
    Martti Haukioja, Ilves > 72’ Valtteri Vesiaho, HJK
    Samuli Leppälä, AC Oulu
    Samu Laitinen, HJK
    Joel Mattsson, IFK Mariehamn > 59’ Timo Stavitski, RoPS
    Eero Hyökyvirta, HIFK (c) > 59’ Onni Valakari, SJK
    Oskari Kekkonen, FC Lahti > 67’ Miko Virtanen, Everton FC
    Albion Ademi, FC Inter (49’ 0–1)
    Eetu Vertainen, HJK > 72’ Nikolas Saira, HIFK
    Tuukka Kurki, HJK > 67’ Marcus Forss, West Bromwich Albion

    Vaihtopelaajat:
    Miikka Töyräs, KuPS
    Juho Montola, TPS