U17-tytöt päättivät EM-jatkokarsinnat komeaan voittoon

Julkaistu

  • Maajoukkueet

U17-tytöt voittivat Walesin EM-jatkokarsintojen päätöspelissään 5-0 (2-0). Maalit tekivät Ria Karjalainen ja Niia Salminen, jotka osuivat kahdesti, sekä Anna-Stina Simonen. Joukkue ei kuitenkaan selvinnyt toukokuun lopputurnaukseen kerättyään lohkosta neljä pistettä.

 

Suomi avasi turnauksen 1-1-tasapelillä Itävaltaa vastaan, joka lopulta voitti lohkon ja selvisi EM-kisoihin. Belgia vei toisessa ottelussa voiton tuomarin antamalla lisäajalla tekemällään 1-0-maalilla ja romutti näin Suomen mahdollisuudet lopputurnaukseen.

 

Tuosta pettymyksestä toipuminen ei ollut helppoa, mutta päävalmentaja Marko Saloranta kehui suojattiensa kypsyyttä latautua lauantain otteluun. Tuloksena oli siis 5-0-voitto, eikä vastustajalla käytännössä ollut mahdollisuuksia missään vaiheessa.

 

- Välipäivän treenit eilen olivat erinomaisen hyvät. Tänään tavoitteemme oli todistaa itsellemme ja muille, että me kuulumme tänne ja olisimme voineet ottaa turnauksesta enemmänkin. Niin myös kävi. Olimme selvästi parempi joukkue, mitään epäselvää ei jäänyt, Saloranta kiteytti.

 

Suomi hallitsi ottelua alusta asti. Wales pelasi viiden puolustuslinjalla ja neljällä keskikentällä ja yritti puolustaa tiiviisti. Maalipaikkoja luotiin tasaisesti ja avausosuma nähtiin vajaan puolen tunnin kohdalla. Vilma Koivisto onnistui syöttämään, matalasta puolustuksesta huolimatta, Ria Karjalaisen toppareiden selustaan. Karjalainen pääsi läpi ja viimeisteli 1-0-maalin.

 

Kolme minuuttia myöhemmin nähtiin komea yhdistelmä, kun Sara Sievistö pelattiin läpi ja hän syötti vielä Karjalaiselle. Hyökkääjä sai laittaa pallon lähes tyhjiin, mutta teki sen jälleen varmasti.

 

Wales joutui juosta ilman palloa melko paljon läpi ottelun ja Suomi naulasi lopputuloksen viimeisen vartin aikana. Anna-Stina Simonen ehti olla kentällä kolme minuuttia, ennen kuin hän syötti Niia Salmisen maalintekoon. Simonen teki pian tämän jälkeen itse maalin vapaapotkukuviosta. Salminen puski lopuksi irtopallon sisään ja 5-0-lukemat.

 

- Meillä on ollut hieno kasvutarina, mutta on huomioitava, että loukkaantumisia on ollut liikaa. Näin nuorten loukkaantumiset on ongelma, jota meidän on yhdessä seurojen kanssa yritettävä ratkaista. 

 

- Uusia pelaajia on noussut koko ajan, se on hienoa asia, mutta ei tietysti ihanteellinen joukkueen menestyksen kannalta. Pelimme on kehittynyt ja olemme pärjänneet niitä joukkueita vastaan, jotka ovat nyt menossa EM-lopputurnaukseen. Olisimme voineet voittaa täällä Itävallan ja voitimme helmikuussa Portugalin, joka meni kisoihin. On ollut hienoa seurata yksittäisten pelaajien kehitystä, joillain se on ollut todella nopeaakin.

 

Saloranta nostaa erityisesti esille joukkueen kapteeni Vilma Koiviston. RoPS:n kasvatti on siirtynyt Ruotsiin hallitsevan mestarin Piteån organisaatioon ja oli mukana vuotta vanhempien kanssa viime vuoden EM- ja MM-lopputurnauksissa.

 

- Ei pelkästään siksi, että Vilma on todella hyvä pelaaja, vaan koska hän on suuri kapteeni. Hän ei nosta itseään yhtään muiden yläpuolelle, mutta hän ottaa ison roolin kentällä. Vilma on täydellinen esimerkki, hän hoitaa kaiken kentän ulkopuolellakin todella hyvin. Hän syö oikein ja menee ajoissa nukkumaan. On hienoa katsoa kuinka hän ottaa joukkueen tarvittaessa reppuselkään, luotsi kehui.

 

U19-tytöt (2000) avaavat oman EM-jatkokarsintansa keskiviikkona Puolaa vastaan. Muut lohkon vastustajat ovat emäntämaa Belgia ja Sveitsi. Suomi on ennakkoon joukon ykkösijoitettu.

 

- Siinä joukkueessa on pelaajia, jotka tietävät, mitä kisoihin pääseminen vaatii. Moni heistä on ollut lopputurnauksessa viime vuonna. Lohko on myös melko ihanteellinen, ristiinpelaamisia tulee varmasti, eikä mukana ole ihan superjoukkueita. Potentiaalia on ilman muuta, Saloranta päätti.

 

Suvihelmi Oksanen ja Aada Nurmi olivat Walesia vastaan pelikiellossa ja Veera Hellman loukkaantuneena.

 

Wales-Suomi 0-5 (0-2)

28’ 0-1 Ria Karjalainen

31’ 0-2 Ria Karjalainen

76’ 0-3 Niia Salminen

83’ 0-4  Anna-Stina Simonen
90' 0-5 Niia Salminen

 

Suomen kokoonpano:

12 Emilia Tuomela

2 Daniela Sandås

6 Vilma Koivisto

7 Niia Salminen

9 Ria Karjalainen ->> 85. 11 Elina Mankki

10 Wilma Forsblom

13 Minttu Ylikraka ->> 46. 5 Ella Burton

15 Iida Laine ->> 64. 18 Noora Hämäläinen

16 Tiia Pohjanen ->> 63. 8 Selma Viktorsson

17 Helmi Vapola

20 Sara Sievistö ->> 72. 19 Anna-Stina Simonen

 

Vaihdossa:

1 Ella Kelloniemi

 

Ei kokoonpanossa:

Veera Hellman

Suvihelmi Oksanen

Aada Nurmi

  • T2002