U17-tytöt nimetty tammikuun maajoukkueleirille

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Suomi pelaa leirillä harjoitusottelun, jonka vastustaja selviää tämän viikon aikana. Joukkueen ohjelma vuodelle 2022 löytyy täältä

U17-tytöt (2005 ja myöhemmin syntyneet) aloittaa maajoukkuevuotensa Eerikkilässä 24.–27. tammikuuta. Pikkuhelmareiden edellisestä tapahtumasta on kulunut kuukausi – päävalmentaja Marko Salorannan mukaan viime leiristä on hyvä jatkaa.

– Siitä jäi tosi hyvä maku. Teimme fyysiset testit, joista saimme hyvää infoa, ja joita kävimme pelaajien kanssa läpi. Kestävyyden osalta ikäluokan kärkipää on tosi hyvässä tilanteessa – nopeuden osalta tilanne on myös varsin hyvä. Paljon parannettavaa kuitenkin vielä on, Saloranta toteaa.

– Leirien väli on ollut meille melko hankalaa aikaa. Olemme palautteiden kanssa vähän vaiheessa – sitä on tärkeää viedä eteenpäin seuroihin ja pelaajien arkeen, koska kehittyminen tapahtuu siellä. Tämän leirin jälkeen pystymme joka tapauksessa viemään entistä enemmän tietoa pelaajien valmentajille.

Leiriryhmässä ei ole tällä kertaa ensikertalaisia, mutta mukaan palaa muutamia pelaajia, jotka eivät olleet mukana edellisissä tapahtumissa. Runko on varsin samanlainen kuin marraskuun EM-karsintaturnauksessa, josta Suomi selvitti tiensä jatkokarsintaan – maaliskuussa Suomi taistelee kisapaikasta emäntämaa Irlannin, Islannin sekä Slovakian kanssa.

– Tulemme keskittymään paljon tuleviin karsintavastuksiimme. Olemme saaneet hyvin infoa vastustajistamme, jotka ovat varsin erityyppisiä. Irlanti ja Islanti ovat molemmat todella suoraviivaisia joukkueita, ja erityisesti heitä vastaan meidän täytyy onnistua boksipuolustamisessa todella hyvin.

Pian tammikuun maajoukkueleirin jälkeen nimetään joukkue, jonka on määrä kohdata Ranska tuplamaaottelussa helmikuun alkupuolella. Sekä kotimaan että Ranskan koronatilanne elää, mutta Saloranta on luottavainen maaotteluiden toteutumisen suhteen.

– Karsinnat lähestyvät, ja seuraavat pari kuukautta ovat olennaisen tärkeitä menestymisemme kannalta. Ranskalla on joka ikäluokassa huippujoukkueita, ja se tulee olemaan meille tosi kova mittari. On kiinnostavaa nähdä, kuinka onnistumme esimerkiksi yksi vastaan yksi -puolustamisessa huippuyksilöitä vastaan, Saloranta sanoo.

– On niin ikään todella tärkeää, että sarjapelit saataisiin suunnitelmien mukaan käyntiin tammikuun lopulla – ne ovat hyviä näyttöpaikkoja kaikille pelaajille.

Joukkue leirille (suluissa kasvattajaseurat):
Noa Nastase, FC Honka (AC Kirkkonummi, EPS)
Pihla Niinistö, HJK (VJS)
Siiri Forsström, Valtti (FC Kontu) (nimetty 20.1.)
Sara Arimo, FC Honka (AC Kirkkonummi)
Aura Nyholm, HPS (HJK, VJS)
Helmi Perkaus, Ilves (Nice Futis, MuSa)
Matilda Sarlin, Ilves
Ida Heikkinen, FC Honka (FC Wild)
Helmi Raijas, HFA (FC Viikingit, Valtti)
Anni Ylä-Mononen, HJK
Bettina Aho, FC Peltirumpu (MYPA, Sudet, Valkealan Kajo)
Ilona Walta, HJK (PPS)
Cecilia Ek, HFA (JyPK, FCV)
Amelia Luotonen, MuSa
Julia Schalin, FC Honka (Espoon Tikka, EPS)
Saga Kaikkonen, KuPS (Kuopion Pallokissat, SiPS)
Elli Seiro, FC Honka (EPS)
Lilli Halttunen, HJK (LePa, FC Espoo)
Sara Kuusimäki, HFA (PK-35, TiPS) (nimetty 20.1.)
Oona Kelkka, FC KTP (Sudet, HaPK) (nimetty 20.1.)
Enni Saarni FC Honka (NuPS, FC Espoo, KJS) (nimetty 20.1.)
Piita Kytölaakso KPV (IK Myran) (nimetty 22.1.)

Poisjääneet:
Milla Räisänen, HJK (NJS)
Elli Mäkipelkola, Ilves (SeMi)
Nelli Kalske, EPS
Ellan Arpiainen, HFA (Sudet, HaPK)
Lotta Kalske, EPS
Veera Tammi, TiPS (KoPSe)
Nanna Savolainen, KuPS (Klubi-36)
Elli Savolainen FC Kuusysi (PKKU) (nimetty 21.1.)

  • T2005