U17-tytöt nimetty EM-karsintaturnaukseen

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Lohkon kolmesta jatkokarsintapaikasta Pikkuhelmareiden kanssa taistelevat emäntämaa Portugalin lisäksi Bosnia-Hertsegovina sekä Saksa. Palloliitto pyrkii hankkimaan oikeudet otteluiden striimaamiseen.

U17-tyttöjen (2005 ja myöhemmin syntyneet) päävalmentaja Marko Saloranta nimesi tänään perjantaina joukkueen, joka matkaa marraskuussa Portugaliin metsästämään EM-jatkokarsintapaikkaa. Suomi saa jalkeille vahvan ryhmän, ja päävalmentaja odottelee karsintaturnausta hyvillä mielin.

– Terveystilanteemme on nyt parempi kuin aiemmin syksyllä, ja saimme valita pelaajat isommasta porukasta kuin edellisiin tapahtumiin. Osa pelaajista, jotka onnistuivat viime leirillä tosi hyvin, ei mahtunut nyt mukaan – kilpailu on tässäkin ikäluokassa tosi kovaa, Saloranta toteaa.

Suomi on pelannut tänä vuonna vasta kaksi maaottelua, joista kummassakin Tanska oli lopulta vahvempi. Karsintoihin Pikkuhelmarit lähtee kuitenkin voitokkaan kenraalin saattelemana, sillä HFA Märsky kaatui viime viikolla maalein 3–0.

– Tanska-pelit olivat ensimmäiset kansainväliset ottelut pitkään aikaan, ja ne olivat hyvin opettavaisia. Pelaajat näkivät, millainen tempo maaotteluissa on, ja millaista kamppailupelaamista näissä matseissa tarvitaan. Olemme pystyneet ottamaan Tanska-matseista paljon mukaan, Saloranta kertoo.

– Kävimme edellisellä leirillämme paljon läpi hyökkäyspeliämme. Jos pystymme karsinnoissa murtautumaan vastustajan kenttäpuoliskolle yhtä hyvin kuin HFA Märskyä vastaan, olemme vahvoilla. Prässissämme on vielä vähän viilattavaa, vaikkakin teimme HFA-pelissä kaksi maalia juuri prässimme ansiosta. Myös oman boksimme puolustaminen on asia, jossa meidän täytyy petrata marraskuussa.

Suomen vastustajat ovat Salorannan mukaan melko erilaisia, ja tämä vaikutti myös valmennuksen pelaajavalintoihin. Saloranta näkee, että Suomi pystyy mukautumaan erilaisiin tilanteisiin.

– Olemme tutustuneet kaikkiin vastustajiin ja eritoten Portugaliin, joka on ensimmäinen vastustajamme. Meillä on useampia pelaajia, jotka pystyvät pelaamaan erilaisissa rooleissa. Pystymme näin reagoimaan muutoksiin – se on tärkeää niin otteluiden sisällä kuin itse turnauksessa, jonka aikana voi sattua kaikenlaista.

Suomen ottelut (Suomen aikaa):
ma 8.11. 18:00 Portugali – Suomi, Albufeira Municipal Stadium, Albufeira
to 11.11. 17:00 Suomi – Bosnia-Hertsegovina, Algarve Stadium, Faro-Loule
su 14.11. 19:00 Suomi – Saksa, Albufeira Municipal Stadium, Albufeira

Suomen joukkue (suluissa kasvattajaseurat):
Noa Nastase FC Honka (AC Kirkkonummi, EPS)                                                  
Matilda Sarlin Ilves
Helmi Perkaus Ilves (Nice Futis, MuSa) 
Aura Nyholm HJK (VJS)
Nelli Kalske EPS
Anni Ylä-Mononen HJK           
Julia Schalin FC Honka (Espoon Tikka, EPS)
Jutta Angeria ONS (OLS)
Elli Seiro FC Honka (EPS)
Ilona Walta HJK (PPS)
Cecilia Ek JyPK
Pihla Niinistö HJK (VJS)
Bettina Aho FC Peltirumpu (MYPA, Sudet, Valkealan Kajo)
Pinja Turkia FC Peltirumpu (MYPA) (nimetty Sara Arimo FC Honka (AC Kirkkonummi) tilalle 7.11.)
Nanna Savolainen KuPS (Klubi-36)
Aino Friman HJK (PPS, TiPS)
Elli Mäkipelkola Ilves (SeMi)
Lotta Kalske EPS
Lilli Halttunen HJK (LePa, FC Espoo)
Ida Heikkinen FC Honka (FC Wild)

  • T2005