U17-tytöt joutui taipumaan Slovakialle

Julkaistu

  • Maajoukkueet

U17-tyttöjen maajoukkueen taival EM-karsintaturnuksessa Slovakiassa mutkistui keskiviikkona emäntämaalle kärsityn 1-5 (1-2) -tappion myötä.

Ottelua leimasi useampikin katkos stadionin sähköjen kadottua kokonaan muutamaan otteeseen ja tämä vaikutti myös ottelun suoraan striimiin. Peli saatiin kuitenkin pelattua loppuun.

Slovakian Karin Pelikanova iski heti avausjakson puolivälin jälkeen kahdesti minuutin sisällä ensin komealla laukauksella yläkulmaan ja heti perään toistamiseen iskien. Vaikka Suomi pääsi oman maalin myötä tulleen kavennuksen myötä nopeasti peliin mukaan, olivat numerot tauolla 1-2. Suomi ei saanut peliään kulkemaan kunnolla missään vaiheessa ja numerot ensimmäisen 45-minuuttisen jälkeen olivat ansaitut.

- Emme aloittaneet hyvin, vaikka emme nyt suoranaisesti vastaanottajiakaan olleet. Edes kavennuksen jälkeen emme saaneet omaa peliämme käyntiin. Jostain syystä pelaajat eivät vain olleet riittävän rauhallisia, päävalmentaja Marko Saloranta harmitteli.

Tauolla Suomella oli selkeät sävelet sen suhteen miten peliin päästään paremmin mukaan, mutta toisin kävi. Suomen kiri jäi toisella jaksolla piippuun Slovakian lisättyä johtoaan tasaisesti ja loppunumerot kirjattiin emäntämaalle peräti neljän maalin erolla.

- Yleensä olemme tauolla löytäneet tarvittaessa parannusta, mutta nyt pelaajat olivat tosi hermostuneita. 3-1-maali oli huono alku toiselle jaksolle ja kyllä tässä pitää paljon ottaa omaan piikkiin siitä, että emme päässeet omalle tasollemme, Saloranta sanoi.

- Meinkö sitten lataus yli tai jotain, eilen harjoituksissa näytti tosi hyvältä vielä. Tiesimme että Slovakia on hyvä joukkue, mutta lähdimme heidän peliinsä mukaan ja toisaalta tuntui sitten menevän vähän sormi suuhun vastustajan prässin kanssa.

Suomi kohtaa karsintaturnauksen päätösottelussa lauantaina Itävallan ja on käytännössä jatkopaikkaa ajatellen käytännössä pakkovoiton edessä.

- Tasapelikin saattaa riittää, mutta voitolla olisimme jatkossa ja sitä lähdemme ehdottomasti hakemaan. Vastus on kuitenkin kova ja meillä on nyt kova paikka palautua ja latautua uudestaan niin fyysisesti kuin henkisesti. Loukkaantumistilannekin pitää katsoa vielä, tänään sivussa olleet tuskin toipuvat lauantaiksikaan.

- Tulos tänään oli suorastaan karmea, mutta emme pelillisestikään olleet lähelläkään omaa tasoamme. Onneksi pystymme edelleen vaikuttamaan itse jatkopaikkaamme.

Suomi – Slovakia 1-5 (1-2)
25. 0-1 Karin Pelikanova
26. 0-2 Pelikanova
28. 1-2 (oma maali)
50. 1-3 Tamara Moravkova
62. 1-4 Tamara Jedinakova
77. 1-5 Jedinakova

Suomen kokoonpano:
12 Sonja Ferm PK-35
3 Tea Heininen EBK
4 Linda Räisänen HJK >> 88. 9 Viivi Ollonqvist P-Iirot
8 Jasmin Mansaray HJK
10 Wilma Forsblom EBK >> 68. 15 Aurora Harila ONS
13 Armi Heikkilä Ilves
14 Aada Nurmi P-Iirot (C)
16 Sofia Määttä P-Iirot
17 Anna-Stina Simonen KuPS >> 68. 2 Ella Koivu EBK
19 Oona Sevenius NJS (var.)
20 Laura Hillberg HJK >> 46. 6 Emma Korkalainen EBK

Vaihdossa:
1 Nanna Leivonen JyPK
7 Nelli Husu PU-62
11 Sonja Hillberg HJK

Ei kokoonpanossa:
5 Ada Lindroth HJK
18 Jenni Huttunen PKKU

  • T2003