U17-tytöt jäi Saksan jalkoihin – Suomi eteni tappiosta huolimatta jatkoon

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Yhden kolmesta Portugalissa pelaamastaan ottelusta voittanut Pikkuhelmarit sijoittui lohkon kolmanneksi. EM-jatkokarsinnat koittavat keväällä.

U17-tytöt (2005 ja myöhemmin syntyneet) kärsi tänään sunnuntaina tylyn 5–0-tappion Saksalle. Kaksi edellistä otteluaankin voittanut Saksa tiedettiin kivikovaksi vastukseksi, eikä Euroopan huippumaa antanut Suomelle mahdollisuuksia.

– Pelasimme ensimmäiset puolisen tuntia tosi hyvin. Meille tuli sitten muutama musta minuutti, ja päästimme kolme maalia. Ensimmäinen tuli vapaapotkusta ja sitä seurasi kaksi häkkiä heti perään, päävalmentaja Marko Saloranta avaa.

– Yritimme toisella jaksolla vaihtaa hyökkäävämpään pelitapaan, mutta emme onnistuneet luomaan vaaraa Saksan maalille. He iskivät vielä kahdesti, viimeinen maaleista tuli aivan viime sekunneilla. Saksa oli todella hyvä, ja olimme selkeästi perässä.

Saloranta toteaa, että Saksan kaltaisen ryhmän kohtaaminen oli sekä yksilö- että joukkuetasolla erittäin arvokas kokemus. Oman ikäluokan huippuja vastaan pelaaminen herätti ajatuksia koko joukkueessa.

– Näimme, kuinka iso ero välillämme on. Näimme myös, kuinka iso ero sarjapeleillämme on tällaiseen otteluun. Vaatimustaso on erilainen. Ammattilaiskenttiä tavoittelevien pelaajien on tärkeää tietää, millaisten pelaajien kanssa he kilpailevat, Saloranta sanoo.

– Tällaisen ottelun pitääkin herättää ajatuksia. Yleensä ”reality check” tulee jo ennen karsintaa kesä-heinäkuussa, kun pelaamme PM-turnauksessa. Siellä on aina kolmesta viiteen joukkuetta, jotka painelevat lopputurnaukseen. Koronan takia koimme vastaavan pelin vasta nyt.

Päävalmentaja painottaa, että on tärkeää, kuinka EM-karsintoihin reagoidaan pelaajien arjessa. Seuraava maajoukkuetapahtuma koittaa varsin nopeasti – U17-tytöt leireilee Eerikkilässä 7.–10. joulukuuta.

– Meidän täytyy olla rehellisiä. Fakta on se, että jatkokarsinnat ovat muutaman kuukauden päässä ja EM-kisat puolen vuoden päässä. Aika menee nopeasti, eikä tässä saa tulla hirveästi hutiviikkoja. Urheilijana elämisen pitää olla tiptop, jotta pärjäämme jatkossa, Saloranta pohtii.

– Teemme Eerikkilässä fyysiset testit, mitkä tulevat tärkeään paikkaan. Emme saaneet teknisten ongelmien takia kunnon dataa peleistä, mutta olimme etenkin Saksaa vastaan perässä fyysisesti. Leirin harjoituspelin vastustaja ei ole vielä tiedossa, mutta yritämme saada sinne kovan mittarin. 

Suomi – Saksa 0–5 (0–3)
34’ Alara Sehitler 0–1
39’ Mara Alber 0–2
42’ Paulina Ruth Eugenie Platner 0–3
50’ Marie Steiner 0–4
90+5' Mia Werner 0–5

12 Pihla Niinistö (mv)
8 Jutta Angeria (C) (64’ 20 Ida Heikkinen)
4 Aura Nyholm
2 Matilda Sarlin
5 Nelli Kalske
6 Anni Ylä-Mononen
7 Julia Schalin (46’ 17 Elli Mäkipelkola)
10 Ilona Walta
18 Lotta Kalske (59’ 13 Bettina Aho)
9 Elli Seiro (79’ 15 Nanna Savolainen)
19 Lilli Halttunen (59’ 16 Aino Friman)

Vaihdossa:
1 Noa Nastase (mv)
14 Pinja Turkia
11 Cecilia Ek

  • T2005