U17-tytöt avaa EM-karsintaturnauksen Portugalia vastaan

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Maanantaina kello 18:00 Suomen aikaan alkavaa ottelua ei voi katsoa verkon välityksellä – ottelun tapahtumia voi seurata UEFA:n liveseurannasta

U17-tytöt (2005 ja myöhemmin syntyneet) aloittaa EM-karsintaurakkansa huomenna maanantaina. Avauspelissä vastaan asettuu emäntämaa Portugali – lohkon kolmesta jatkokarsintapaikasta Pikkuhelmareiden kanssa taistelevat myös Bosnia-Hertsegovina sekä Saksa.

Suomi kokoontui sekä harjoitteli ensi kerran perjantaina ja matkusti samana päivänä Portugaliin. Välilaskun ja pitkän bussimatkan takia joukkue oli perillä hotellilla vasta aamuyöllä, minkä takia lauantain ohjelmaa muutettiin.

– Perjantai ei ollut ideaali päivä valmistautumisen kannalta, ja harjoittelimme lauantaina tosi rauhallisesti. Siirsimme aamun herätystä eteenpäin, mutta vain tunnilla, sillä halusimme pitää rytmimme hyvänä. Tänään olimme niin ikään tosi tarkkana rasituksen kanssa, päävalmentaja Marko Saloranta avaa.

Pikkuhelmarit on keskittynyt maanantain vastustajaansa niin kentän puolella kuin videopalavereissa. Salorannan mukaan valmennus on nähnyt neljä Portugalin ottelua, ja joukkueen vahvuudet sekä heikkoudet ovat tiedossa.

– Portugali on taitava joukkue, mutta uskon, että pystymme ottamaan pallonhallinnan ja horjuttamaan heitä prässillämme. Heillä on ollut hieman ongelmia puolustuksensa kanssa – meillä on niin hyviä hyökkääjiä, että uskon meidän aiheuttavan heille suuria haasteita, Saloranta toteaa.

– Viimeistelyleirillämme kaikki valmistautuminen sujui tosi hyvin, ja saimme sieltä hyvät pohjat. HFA-pelissä näkyi paljon juttuja, joita haluamme tehdä myös huomenna. Lähdemme matsiin luottavaisin mielin.

Joukkueeseen tuli yksi viime hetkien muutos, kun Sara Arimo joutui jäämään sivuun EM-karsintaturnauksesta. Tilalle nimettiin Pinja Turkia – koko pelaajalista löytyy täältä

Suomen ottelut (Suomen aikaa):
ma 8.11. 18:00 Portugali – Suomi, Albufeira Municipal Stadium, Albufeira
to 11.11. 17:00 Suomi – Bosnia-Hertsegovina, Algarve Stadium, Faro-Loule
su 14.11. 19:00 Suomi – Saksa, Albufeira Municipal Stadium, Albufeira

  • T2005