U17-tytöillä takana tiivis kuuden päivän leiri

Julkaistu

    U17-tytöt kokoontuivat tällä viikolla pitkästä aikaa yhteen ja pitivät kuuden päivän mittaisen leirin.

    Leiriohjelmassa oli harjoitusten lomassa kaksi harjoituspeliä, Mäkelänrinteen akatemiaa ja HyPS:n poikajoukkuetta vastaan. HFA Märskylle U17-tytöt kärsi 2-3 -tappion ja HyPS:lle 0-3. Ensimmäisessä ottelussa Suomen maalintekijöinä kunnostautuivat Patricia Pohui ja Elsi Vesterinen

    Pohuin maali syntyi onnistuneen prässin jälkeen Moona Laineen esityöstä. Vesterisen osuma puolestaan tuli puskulla kulmapotkutilanteesta. 

    - Tämä oli meille todella tärkeä leiri. Heti alkuun painotimme, että päivät tulevat olemaan pitkiä. Niin ne myös olivat, sillä asiaa oli paljon, maajoukkuevalmentaja Marko Saloranta huomautti.

    Mukana leirillä oli 20 kenttäpelaajaa ja kolme maalivahti. Harmittavasti kaksi pelaajista eli Vivi Granlund ja Milla Lehtomaa putosivat pois ensimmäisessä pelissä tulleiden loukkaantumisten vuoksi.

    - Molemmat ehtivät olla vain hetken pelissä mukana ennen loukkaantumisiaan, Saloranta harmitteli.

    - Mutta loukkaantumisia lukuun ottamatta leiri oli onnistunut, Saloranta jatkoi.

    Edellisen kerran tämä ikäluokka oli yhdessä helmikuussa eli taukoa maajoukkuetoiminnasta tuli yli puoli vuotta.

    - Edellisestä kokoontumisesta oli pitkä aika ja pari ensimmäistä päivää olivat harjoituksissa taas vähän yhteisen juonen hakemista. Mutta lopputulos oli hyvä, Saloranta sanoi.

    Tulevaisuudessa siintävät kevään EM-karsinnat.

    - Niitä kohti tässä tehdään töitä, Saloranta muistutti.

    • T2003