U17-pojille taisteluvoitto Uzbekistanista

Julkaistu

  • Maajoukkueet

U17-poikien maajoukkue avasi voittotilinsä Minskin turnauksessa torstaina kaatamalla Uzbekistanin maalein 2-1 (1-0). Suomen molemmat maalit merkittiin Henri Salomaan nimiin,

Suomi lähti otteluun pitkälle samalla ryhmällä kuin tiistain niukassa tappiossa Valko-Venäjää vastaan. Alku oli Suomelta vahva ja peli saatiin painettua Uzbekistanin kenttäpäätyyn. Tulosta tuli kuitenkin vasta aivan jakson lopulla, kun Agon Sadiku vapautti hyvän hyökkäyksen jälkeen Salomaan maalintekoon.

- Tämä oli aika pitkälle odotettua peliä alussa. Hallitsimme peliä ja haimme murtopalloja vastustajan puolustuksen selustaan. Pelissä oli vielä hiomista, mutta paljo oli hyviäkin asioita. Siihen osui yksi vähän heikompikin jakso, mutta 1-0-maali tuli hyvään aikaan, päävalmentaja Erkka V. Lehtola kertaa.

Suomi iski uudestaan heti toisen jakson alkuun Salomaan viimeisteltyä ottelun toisen maalinsa vapaapotkukuvion päätteeksi. Uzbekistan pääsi kuitenkin kaventamaan ja ottelun loppu Suomelta sujui pitkälti puolustaessa – tosin onnistuneesti.

- 2-1-maalin jälkeen pääsimme opettelemaan niukan johdon pitämistä. Pari asiaa voisi tehdä fiksumminkin, mutta saimme arvokkaita oppiminuutteja. Ja pystimme joka tapauksessa pitämään johdosta kiinni, Lehtola totesi.

- Viimeksi ei jäänyt kauas ja nyt pitkälti samoilla pelaajilla otettiin voitto, mikä oli toki tärkeä juttu.

Myös Suomen kapteeninnauhaa kantanut Jesse Nikki oli voittoon tyytyväinen.

- Varsinkin ensimmäisellä jaksolla pääsimme hyvin pitämään palloa ja olimme hyvin niskan päällä. Vähän oli vaikeaa avausjakson lopussa ja turhaan päästimme Uzbekistanin peliin mukaan, Nikki kertasi.

- Saatiin maali ja sitten toisen jakson alkuun toisen. Toisella jaksolla vastustaja sitten nosti prässiä, mutta emme heitä juuri paikoille päästäneet. Hyvä voitto ja hyvä esitys nimenomaan joukkueelta.

Suomi kohtaa lauantaina turnauksen päättävässä sijoitusottelussa Georgian.

Uzbekistan – Suomi 1-2 (0-1)
40. 0-1 Henri Salomaa
42. 0-2 Salomaa
51. 1-2 Inomov

Ottelun parhaat palat Valko-Venäjän liiton YouTube -kanavalla >>

Suomen avauskokoonpano
23 Eetu Huuhtanen Ilves >> 41. 1 Hemmo Riihimäki KuPS
3 Jesse Nikki FC Honka (C)
5 Elias Salminen KuPS >> 41. 16 Joose Mäkinen FC Jazz
6 Niklas Pyyhtiä TPS >> 75. 18 Maksim Stjopin Ilves
8 Niklas Leinonen FC KTP >> 68. 13 Otso Koskinen FC Honka
9 Eero Ylönen MP
15 Linus Rönnberg FC Inter >> 54. 2 Kalle Wallius HJK
19 Matias Kivikko FC Honka
20 Henri Salomaa HJK >> 75. 10 Leo Walta FC Nordsjælland
21 Max Silvonen FC Honka >> 54. 7 Niilo Saarikivi FC Honka
22 Agon Sadiku HJK

Vaihdossa
12 Mathias Ahlblad HJK
4 Miika Koskela AC Oulu
11 Kai Meriluoto HJK
14 Emmanuel Patut VfL Wolfsburg
17 Otto Kemppainen RoPS

  • P2003