U17-pojat voitokkaita Kyproksella

Julkaistu

  • Maajoukkueet
    Suomen alle 17-vuotiaiden (1.1.2000) poikien maajoukkue voitti Kyproksen näiden kotikentällä lukemin 3-2 (1-1).

    Ratkaisu toisen puoliajan alkuun

    Olosuhteet Kyproksen Koukliassa olivat tuuliset ja tämä vaikutti ottelun kulkuun etenkin ensimmäisellä puoliajalla.
     
    Suomi siirtyi ottelussa johtoon 28. minuutin pelin jälkeen. Anssi Suhonen antoi kulmapotkun ja Johannes Kytilä oli takatolpalla oikeassa paikassa.
     
    Kypros tuli tasoihin kuusi minuuttia myöhemmin rangaistusalueen takaa lähteneellä laukauksella, mutta toisella puoliajalla Suomi otti ohjat lopullisesti käsiinsä.
     
    Heti toisen puoliajan alkuun Eetu Pellikka riisti pallon ja viimeisteli hyvän yksilösuorituksen päätteeksi Suomi toisen maalin.
     
    Kahden maalin karkumatkalle Suomi irtosi Jusif Alin ja Tobias Fagerströmin hyvän yhteispelin jälkeen. Alin maali syntyi 70. minuutin pelin jälkeen.
     
    Kypros sai vielä vapaapotkusta lohdutusosuman, mutta se syntyi vasta pelin päätösminuutilla.
     
    - Tuuli vaikutti peliin etenkin ensimmäisellä puoliajalla. Vartin verran pelimme oli hermostunutta, mutta sen jälkeen se oli jo parempaa, maajoukkuevalmentaja Kimmo Lipponen mietti.
     
    Lipposen mukaan numerot olisivat lopulta voineet revetä suuremmiksikin.
     
    - Etenkin toisella puoliajalla meillä oli lukuisia paikkoja tehdä lisämaaleja, Lipponen huomautti. 
     
    Maat kohtaavat toistamiseen torstaina. Alle 17-vuotiaiden maajoukkue taistelee paikasta EM-kisoihin maaliskuun lopulla Turkin, Saksan ja Armenian kanssa. Maaottelut Kyprosta vastaan toimivat valmistavina otteluina karsintaa ajatellen.
     
     
    Kypros-Suomi 2-3 (1-1)
     
    28. min 0-1 Johannes Kytilä
    34. min 1-1
    41. min 1-2 Eetu Pellikka
    70. min 1-3 Jusif Ali
    80. min 2-3
     
    Suomen kokoonpano
     
    Atte Paunio, FC Honka 
    Tuomas Ollila, HJK
    Johannes Kytilä, KuPS 
    Kalle Katz, HJK 
    Arttu Eerola, KäPa -> 68. Tariq Kazi, Ilves 
    Tobias Fagerström, Hamburger SV (C)
    Teemu Jäntti, PKKU -> 57. Tommi Jäntti, HJK 
    Anssi Suhonen, Hamburger SV 
    Jyri Kiuru, KäPa -> 57. Jusif Ali, HJK 
    Maximo Tolonen, FC Honka -> 68. Akseli Ollila, HJK 
    Eetu Pellikka, KuPS 
     
    Vaihdossa:
    Joona Tiainen, FC Lahti 
    Juho Hyvärinen, RoPS 
    Jasper Tommila, HJK 
    Ville Räty, KäPa 
    Wille Öhman, TPS