U17-avaa Syrenka Cupin huippuottelulla Englantia vastaan

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Perjantai on huima maaottelupäivä suomalaisittain, sillä tulessa ovat U21- ja U19-joukkueiden lisäksi U17-pojat.

U17-pojat (2003) matkasivat Varsovaan keskiviikkona ja kohtaavat perjantaina klo 17.30 Suomen aikaa Englannin. Erkka V. Lehtola joutui tekemään joukkueeseensa jonkun verran muutoksia etukäteen, mutta Puolassa kaikki on sujunut suunnitellusti. Ryhmän kokoonpanon löydät täältä.

 

- Olemme käyneet omaa ja Englannin pelaamista läpi palavereissa joukkueena ja pienemmissä ryhmissä sekä tietysti kentällä. Kaikki mukana olevat ovat terveitä. Vaikeuksia etukäteen oli tavallista enemmän. Isoin miinus on, että muutamia karsintajoukkueeseen varmasti tulevia joutui jäämään sivuun. Yhdessä tapauksessa keskustellaan ulkomaisen seuran kanssa edelleen jopa karsintoihin osallistumisesta, Lehtola kertoo.

 

Englanti on perinteikäs futismaa, mutta kyseinen vuonna 2003 syntyneiden ikäluokka on myös jo osoittanut tasoaan.

 

- Englanti voitti Ranskan helmikuussa 4-0. Ranskalla ei ollut tuossa ottelussa oikein mitään mahdollisuuksia. Huhtikuussa Englanti hävisi Argentiinalle 1-2, mutta oli pelillisesti mielestäni selvästi parempi. Portugalista tuli voitto 3-1 ja Brasiliasta 4-0. Ei ole liioiteltua sanoa, että tämä Englannin joukkue on yksi maailman parhaista tässäkin ikäluokassa.

 

- Tämä on meidän pelaajille aivan upea mahdollisuus. Englannista on vaikea löytää selvää heikkoutta, he ovat niin vahva yhtälö. Me haluamme löytää hetket, jolloin voimme korkealla prässillä hakea riistoa ja hyödyntää ne paikat. Meillä on tullut harjoituksissa paljon onnistumisia ja lähdemme rohkealla asenteella ja luotamme itseemme ehdottomasti.

 

Suomi kohtaa 25.9.-1.10. EM-alkukarsinnoissa kotimaassa Tshekin, Bosnia-Hertsegovinan ja Moldovan. Syrenka Cupissa ohjelmassa on kolme ottelua. Sunnuntaina vastaan tulee Romania tai Itävalta ja sijoitusottelut pelataan tiistaina. 

 

- Englanti on lähtökohtaisesti kovempi kuin kumpikaan lohkomme ennakkosuosikeista Tshekki tai Bosnia-Hertsegovina. 

 

Suomi kohtaa Englannin siis klo 17.30 Suomen aikaa. Turnauksen otteluista vain Puolan peleistä on tarjolla suoria nettilähetyksiä. 

  • P2003