U16-tyttöjen ensimmäiset maaottelut edessä

Julkaistu

  • Maajoukkueet

U16-tyttöjen (2002) maajoukkue kohtaa Venäjän vuotta vanhemman ikäluokan kaksoismaaottelussa Valkeakoskella 10. ja 12.10.

Päävalmentaja Marko Salorannalla oli apunaan aluevalmentajia kun joukkuetta Venäjä-otteluihin koottiin ja Saloranta uskookin, että mukana on hyvä otos ikäluokasta.

- Ikäluokan pelaajia on toki tarkkailtu paljon niin tänä kesänä Helmariturnauksessa kuin Laura Kalmari –turnauksessakin ja jo edelliskesänä Piirijoukkuecupissa. Aluevalmentajilla ja meillä on näin ollen aika hyvä tuntuma koko ikäluokkaan, Saloranta kertoo.

Kyseessä ovat siis ikäluokan ensimmäiset maaottelut ja samalla selkeä startti maajoukkuetoimintaan.

- Yhdellä pelaajalla on aiempaa maajoukkuekokemusta ja aluejoukkuetoiminta toki jatkuu vielä. Nyt kuitenkin aloitetaan maaottelut tällä ikäluokalla ja se on aina askel uuteen, Saloranta muistuttaa ja painottaa sitä, että nyt valitin ryhmän ulkopuolelta mukaan tulee varmasti jatkossa paljon pelaajia.

Ensimmäisissä maaotteluissa haetaan pohjaa omalla pelaamiselle ja luonnollisesti myös yleensä toimimiselle maajoukkueympäristössä. Salorantaa uskoo samalla pelillisen haasteen olevan sopivan kokoinen.

- Saamme varmasti kaksi hyvää ja tiukkaa ottelua tähän alkuun, kun Venäjä tulee vastaan vuotta vanhemmalla ikäluokalla.

Suomi ja Venäjä kohtaavat Tehtaan kentällä Valkeakoskella tiistaina 10.10. kello 18.00 ja toistamiseen torstaina 12.10. kello 13.00.

  • T2002