U16-tytöt nimetty kesäkuun maajoukkueleirille

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Suomi haastaa leirillä kaksi Kansallisen Liigan joukkuetta.

U16-tytöt (2005 ja myöhemmin syntyneet) leireilee Eerikkilässä 13.–17. kesäkuuta. Edellisen kerran helmikuussa leireillyt joukkue kokoontuu pitkästä aikaa, ja päävalmentaja Marko Saloranta korostaa tulevan tapahtuman tärkeyttä.

– Etenkin kun heinäkuun alun PM-turnaus putosi pois, tiedämme, että jokainen treenipäivä on meille todella tärkeä kokonaisuuden ja EM-karsintojen kannalta. On myös tosi tärkeää, että saimme kaksi kovaa treenimatsia. Ne ovat meille hyviä mittareita, Saloranta sanoo.

Suomi pelaa tiistaina 15. kesäkuuta Ilvestä ja torstaina 17. kesäkuuta FC Honkaa vastaan. Kansallisen Liigan vastukset ovat tuttuja talvelta – helmikuun leirillään Suomi pelasi HPS:aa vastaan, ja tuloksena oli komea 4–2-voitto.

– Meillä oli alussa totuttelua, mutta paransimme paljon matsin aikana. Teimme neljä maalia, mutta tarvitsemme vielä monipuolisuutta hyökkäyspeliimme. Puolustamisessa meidän täytyy vielä olla parempia ja paljon aggressiivisempia – HPS:lla oli paikkansa lisämaaleihin.

Pelituntuman puute aiheuttaa Suomelle haasteensa otteluihin. Moni pelaajista on ylipäätään päässyt täyspainoisiin joukkueharjoituksiin vasta muutama viikko sitten.

– Yksi pelaajamme on päässyt pelaamaan keväällä Kansallista Liigaa ja muutama on saanut vastuuta Naisten Ykkösessä. BSM-sarja alkaa vasta ensi keskiviikkona, ja suurella osalla on allaan vain treenimatseja. Onneksi yhteistyö seurojen kanssa on toiminut jälleen hienosti, ja olemme saaneet tosi paljon videomateriaalia harkkapeleistä, joita olemme katsoneet antaumuksella.

KuPS:n Nanna Savolainen nimettiin helmikuun leirille, mutta hän joutui jättämään sen väliin sairastelun takia. Viime kuukaudet Savolainen on pysynyt kunnossa sekä päässyt harjoittelemaan säännöllisesti, ja hän lähtee leirille innostuneella mielellä.

– On tosi kiva päästä mukaan, kun talven leiri jäi välistä. Joukkueessa on minulle tuttuja pelaajia viime vuoden maajoukkueleiriltä, ja on hyvä päästä taas näkemään, missä oma sekä ikäluokan taso menee.

Savolainen pelaa KuPS:n B-tytöissä, mutta harjoittelee arkisin iisalmelaisen PK-37:n B-poikien kanssa. B-tyttöjen SM-sarja ei ole vielä alkanut, joten Savolainen odottaa kovasti maajoukkueleirin otteluita.

– Odotan sitä, että näen Kansallisen Liigan joukkueiden tason. Haluan päästä haastamaan itseäni niissä peleissä. On myös mielenkiintoista nähdä, kuinka joukkueemme pärjää hyviä vastustajia vastaan.

U16-tyttöjen seuraavat leirit järjestetään Pajulahdessa 5.–8.7. ja Eerikkilässä 30.8.–4.9. Jälkimmäisellä leirillä Suomi kohtaa Tanskan tuplamaaottelussa. Ikäluokan (U17-)EM-karsintaturnaus järjestetään marraskuussa Portugalissa, jossa Suomi pelaa emäntämaan lisäksi Bosnia-Hertsegovinaa ja Saksaa vastaan.

Joukkue leirille (suluissa kasvattajaseurat):
Noa Nastase FC Honka (AC Kirkkonummi, EPS)
Veera Tammi TiPS (KOPSE)
Pihla Niinistö HJK (VJS)
Sara Arimo FC Honka ( AC Kirkkonummi)                                   
Aura Nyholm HJK (VJS)
Helmi Perkaus Ilves (Nice Futis, MuSa)   
Ida Vänskä TiPS (KoiPS, KOPSE)                                                                                                           
Sara Sillanpää HJK (HPS)
Nelli Kalske EPS 
Anni Ylä-Mononen HJK 
Sonja Laukala EPS
Ida Heikkinen FC Honka (FC Wild)
Julia Schalin FC Honka (Espoon Tikka, EPS)                                                                                                                                             
Ilona Walta HJK (PPS)
Lotta Kalske EPS 
Jutta Angeria ONS (OLS)
Elli Mäkipelkola SeMi 
Hilla Romppanen PKKU (KP-75)
Milla Räisänen HJK (NJS)
Elina Peltokangas Valtti (FC Kontu, IF Sibbo-Vargarna)
Nanna Savolainen KuPS (Klubi-36)
Elli Seiro FC Honka (EPS) 
Piita Kytölaakso KPV
Enni Saarni FC Honka (KJS, NuPS) (nimetty 4.6.)
Senja Haikola NJS (nimetty 10.6.)

Poisjääneet:
Sara Kuusimäki PK-35 (TiPS)
Matilda Sarlin Ilves   

  • T2005