Takaisin
3.2.2021 klo 19.18

U16-tytöt nimetty helmikuun maajoukkueleirille

Jaa:

Joukkue pelaa leirillä ensimmäisen ottelunsa sitten lokakuun 2019.

U16-tyttöjen (2005 ja myöhemmin syntyneet) maajoukkuevuosi alkaa Eerikkilän leirillä 16.–19. helmikuuta. Leirille nimettiin kolme maalivahtia sekä 24 kenttäpelaajaa.

Päävalmentaja Marko Saloranta toteaa, että pelaajia on tärkeää nähdä, sillä joulukuun leiri peruttiin, ja ikäluokalla oli viime vuonna vain yksi tapahtuma. Joulukuun leirille oli kutsuttu 33 pelaajaa, joten valmennusjohto joutui tekemään hankalia päätöksiä.

Saloranta kertoo, että joukkueen edellisen päävalmentajan Pekko Söderströmin lisäksi Arttu Heinonen sekä Markus Paananen olivat vahvasti mukana valitsemassa pelaajia. Myös aluevalmentajat antoivat panoksensa päätöksentekoon.

– Kävimme valintoja läpi isolla porukalla, ja kasassa on hyvä ryhmä. On erikseen mainittava, että potentiaalisten maalivahtien määrä on tässä ikäluokassa poikkeuksellisen suuri. (Maalivahtivalmentajamme) Ville Vastamäki valitsi veskarimme noin kymmenestä hyvästä vaihtoehdosta, Saloranta sanoo.

– Useimmiten yhdessä ikäluokassa on kolmesta neljään maalivahtia, jotka kilpailevat paikoista maajoukkueessa. Tällaista tilannetta ei ole ollut missään ikäluokassa.

U16-tytöt pelaa leirillä harjoitusottelun, kun viime kauden päätteeksi Kansalliseen Liigaan noussut HPS matkaa Eerikkilään. Saloranta kertoo olevansa todella tyytyväinen siitä, että joukkue pääsee kovaan testiin vallitsevasta tilanteesta huolimatta.

– Jos kaikki menee hyvin, pääsemme pelaamaan kaksi ottelua Ruotsia vastaan toukokuussa. Sitä ennen on tosi tärkeää, että saamme kovia pelejä alle. Koronatilanne rajoittaa vastustajien valintaa, mutta on hienoa, että HPS pääsee pelaamaan, Saloranta toteaa.

– Liigajoukkueet ovat suhtautuneet todella positiivisesti harjoitusotteluihin eri tyttöjen maajoukkueiden kanssa. Joka kerta kummallekin osapuolelle on tullut fiilis, että ottelusta oli hyötyä molemmille. Toivotaan, että HPS-ottelu on niin ikään hyödyllinen sekä meille että heille.

Joukkue leirille:
Noa Nastase (mv) FC Honka
Veera Tammi (mv) TiPS
Pihla Niinistö (mv) HJK
Matilda Sarlin Ilves
Sara Sillanpää HJK
Helmi Raijas Valtti
Nelli Kalske EPS
Aura Nyholm HJK
Helmi Perkaus MuSa
Sara Arimo FC Honka
Amanda Räisänen HJK
Cecilia Ek JyPK
Jenni Järventaus Ilves
Anni Ylä-Mononen HJK
Sonja Laukala EPS
Julia Schalin FC Honka
Ilona Walta HJK
Elli Seiro FC Honka
Lotta Kalske EPS
Elli Mäkipelkola SeMi
Hilla Romppanen PKKU
Milla Räisänen HJK
Aino Friman HJK
Elina Peltokangas Valtti
Saga Kaikkonen KuPS
Maisa Ikäheimonen TPS

Poisjääneet: 
Nanna Savolainen KuPS
Ida Vänskä TiPS