U16-tytöt Eerikkilän leirille nimetty

Julkaistu

  • Maajoukkueet

U16-tyttöjen maajoukkueen toiminta saa varsinaisen lähtölaukauksensa, kun ryhmä leireilee Eerikkilässä kuuden päivän ajan 18. – 23. lokakuuta.

Ikäluokka pelasi jo vuosi sitten Malesiassa UEFA FAM -turnauksen, mutta varsinaisesti nyt edessä oleva leiri käynnistää maajoukkueen toiminnan. Päävalmentaja Pekko Söderström on nimennyt leirille kaikkiaan 27 pelaajan vahvuisen ryhmän.

- Tämä on todella monipuolinen ikäluokka. Eri pelipaikoille on tarjolla erityyppisiä pelaajia ja lisäksi pelaajia kehittyy selkeästi maajoukkuetasolla monista seuroista. Nytkin mukaan valittiin pelaajia 13 eri seurasta, Söderström kertoo.

Loppukesän Helmariturnaus oli luonnollisesti tärkeä näyttöpaikka ja sen perusteella tehtiinkin paljon valintoja. Söderström korostaa kuitenkin, että mukana on myös pelaajia, jotka eivät olleet Helmariturnauksessa lainkaan mukana.

- Aluevalmentajat ovat tehneet hyvää työtä ja alueleirejä on järjestetty sen mukaan, kun on voitu. Pelaajien otteluita seurajoukkueissa on toki seurattu myös laajalti.

- Nyt tämä leiri ja toivottavasti suunnitellusti myös joulukuussa pidettävä leiri ovat sellaisia, että tarkoitus on saada paljon pelaajia mukaan, Söderström linjaa.

Söderströmin mukaan maajoukkueen alkutaipaleella painottuukin mahdollisimman laaja pelaajien katsastaminen.

- Sen lisäksi aloitamme tutustumista maajoukkueen pelitapaan ja siihen, mitä maajoukkueessa pelaaminen yleisesti vaatii. Meillä on nyt hyvin kuusi päivää aikaa, joten ehdimme paljon, mutta samalla varmasti aika intensiivinen leiri on edessä.

Perinteisesti U16-tyttöjen ikäluokan syksyn leirillä on pelattu kaksoismaaottelu Ruotsia vastaan, mutta koronatilanteen takia nämä ottelut jouduttiin perumaan. Sen sijaan vastaan asettuu HJK:n B-tyttöjen joukkue ja lisäksi ohjelmassa on sisäinen ottelu.

- Kiva joka tapauksessa päästä taas hommiin käsiksi. Ruotsi-otteluiden peruuttaminenkin kuitenkin kertoo tilanteesta ja siitä, että sitä on nyt seurattava tarkasti koko ajan ja kaikki tehdään sen eteen, että pystymme viemään läpi mahdollisimman turvallisen leirin, Söderström korostaa.

Joukkue leirille
Pihla Niinistö (mv) HJK
Veera Tammi (mv) TiPS
Noa Nastase (mv) FC Honka
Siiri Siivonen HJK
Ida Vänskä TiPS
Helmi Perkaus MuSa
Aura Nyholm HJK
Nelli Kalske EPS
Matilda Sarlin Ilves
Helmi Raijas Valtti
Inka Sokka PKKU
Sara Sillanpää HJK
Sonja Laukala EPS
Cecilia Ek JyPK
Jenni Järventaus Ilves
Elli Mäkipelkola SeMi
Elli Seiro EPS
Lotta Kalske EPS
Ilona Walta HJK
Jutta Angeria ONS
Julia Schalin FC Honka
Nanna Savolainen Klubi-36
Aino Friman HJK
Elina Peltokangas Valtti
Saga Kaikkonen Pallokissat
Hilla Romppanen PKKU (nimetty 14.10.)
Jenny Sundberg FC Honka (nimetty 17.10.)

Poisjääneet:
Irene Virtanen HJK
Sara Arimo FC Honka

  • T2005