U16-pojilla edessä kova haaste Saksaa vastaan

Julkaistu

  • Maajoukkueet

U16-poikien maajoukkue kruunaa vuotensa Lohjalla ja Hangossa pelattavalla kaksoismaaottelulla Saksaa vastaan.

Joukkue kokoontui tiistaina ja ehti vetää yhden kunnon harjoituksen ennen kuin ensimmäinen ottelu Lohjalla on edessä jo keskiviikkona.

- Kaikki kutsutut ovat paikalla, pelikunnossa ja meno harjoituksissa oli pirteän näköistä. Mitään takaiskuja ei tullut, vaikka viikonloppuna pelattiin paljon otteluita, päävalmentaja Erkka V. Lehtola kertoi tyytyväisenä.

- Leiri on tiivis ja olemme liikkeellä nyt myös tiiviillä 2+16 pelaajan ryhmällä.

Vastustaja on kaikkien ennakkotietojen mukaan juuri niin vahva kuin Saksan voi olettaakin olemaan ikäluokasta riippumatta.

- Kauniisti muotoiltuna haastava vastustaja edessä. Saksa on ehdottomasti hyvä joukkue, jolla on monipuolista osaamista. Meiltä olisi hölmöä olla tarttumatta tällaiseen tilaisuuteen mitata todella tasoamme, Lehtola sanoo.

- Tarkoitus on lähteä pelaamaan rohkeasti, eikä mennä kentälle yhtään alistuneina. Siihen pyritään, että pystymme pelaamaan omaa parasta peliämme ja nähdään sitten mihin se riittää.

Lehtolalla valmennusryhmineen on ollut tilaisuus katsoa nauhalta Saksan kaksi edellistä ottelua Itävaltaa vastaan.

- He pelasivat kahdella eri ryhmityksellä ja vähän on nyt varauduttu molempiin sen mitä yhdessä harjoituksessa pystyi. Toisaalta Saksa voi tulla aika lailla erilaisella – ellei kokonaan toisella – ryhmällä näihin otteluihin.

- Joka tapauksessa saadaan hieno kruunu kaudelle. Otteluiden määrä on tällä ikäluokalla vuositasolla ollut kasvussa ja nyt meille tulee kaikkiaan yhdeksän maaottelua tällä vuodelle, joista nämä Saksa-ottelut ovat kirsikkana kakun päällä, Lehtola kuvaa.

Ottelupaikkoina Lohja ja Hanko sopivat Lehtolan mukaan mainiosti kumpikin.

- Lohjalla on pelattu viime vuosina aika monta maaottelua ja siellä on aina ollut hyvät järjestelyt ja hyvä kenttä. Myös Hangossa nurmi on Rukki Arenalla yleensä erinomaisessa kunnossa ja on kiva mennä sinnekin pitkästä aikaa. Itselläni on paljonkin muistoja pelaamisesta siellä 1990-luvulla, Lehtola muistelee.

Keskiviikon ottelu Hangossa alkaa kello 17.00 ja joukkueiden toinen kohtaaminen pelataan lauantaina 12.10. kello 14.00 Hangossa.

Suomen joukkue >>

Otteluita voi seurata suorina lähetyksinä Huuhkaja-TV:ltä >>
 

  • P2004