U16-pojat valmiina Ruotsi-otteluihin

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Suomen U16-poikien maajoukkue kohtaa tällä viikolla kaksoismaaottelussa Ruotsin.

Visbyssä pelattavat maaottelut pelataan elokuun 20. ja 22. päivänä. Suomen joukkue saapui Gotlantiin maanantaina.

- Jotkut pelaajistamme heräsivät jo kahdelta Suomen aikaa, joten aika pitkä päivä tässä on monella takana. Tänne saavuttuamme kävimme harjoituskentällä ottamassa tuntumaa tunnin ja vartin verran, maajoukkuevalmennuksesta vastaava Samu Koski sanoo.

Suomen joukkue saapui Ruotsiin terveenä.

- Kaikki pelaajat ovat kunnossa eikä harjoituksissa ollut matkaväsymistä havaittavissa. Pojat olivat hyvällä liikkeellä mukana, Koski kiittelee.

Olosuhteet Visbyssä ovat vielä varsin kesäiset.

- Lämmintä on sellaiset 19 astetta ja keli puolipilvinen. Tällaista on luvattu torstaihin asti. Jotain pientä sadetta voi tulla, mutta ei pitäisi isompaa, Koski kertoo.

Suomen joukkueessa on mukana monta sellaista pelaajaa, jotka esiintyivät edukseen kevään kotiturnauksessa.

- Siellä kaadoimme Puolan ja Unkarin. Samanlaisia onnistumisia haemme myös näistä peleistä, Koski painottaa.

Ruotsin joukkueen pelitapa on vielä arvoitus.

- Me emme mieti sitä vaan menemme oma pelitapa edellä, Koski muistuttaa.

Ottelut 
20.8. 18.00 (19.00 Suomen aikaa) Ruotsi – Suomi Gutavallen, Visby
22.8. 18.00 (19.00 Suomen aikaa) Ruotsi – Suomi Gutavallen, Visby

Suora lähetys tiistain ottelusta löytyy Ruotsin liiton sivuilta.

  • P2004