U16-pojat tasapeliin Pohjois-Irlannin kanssa

Julkaistu

  • Maajoukkueet

U16-pojat (2004) pelasivat Pohjois-Irlannin kanssa tuplamaaottelun avausosassa 1-1 (1-0)-tasapelin Urjalassa.

Ensimmäisen puoliajan osumasta vastasi kotijoukkue. Jimi Tauriainen nousi vahvasti vasemmalta laidalta ja keskitti maalille. Antti Kujala voitti kaksinkamppailussa puolustajansa ja jatkoi yhdellä kosketuksella pallon maaliin 39. minuutilla maajoukkuedebyytissään. 

 

Pohjois-Irlanti haki toisella puoliajalla tasoitusta ahnaasti. Tuomari määräsi pallon rangaistuspilkulle vajaan tunnin kohdalla, mutta Saku Kankaanpää torjui Jason Lindsayn matalan laukauksen.

 

Elliot Wood keskitti vasemmalta ja Cameron Crook puski suomalaisten estely-yrityksistä huolimatta 1-1-tasoituksen 85. minuutilla. Vieraat saivat pelinsä paremmin pyörimään, joten tasoitus ei ollut tilanteisiin nähden myöhäisestä ajankohdastaan huolimatta suuri vääryys.

 

- Harvemmin tällaisella suorituksella saa edes pistettä, eli saimme tänään ehkä enemmän kuin olisimme ansainneet. Olimme loppuun asti voitossa kiinni, mutta pelillisesti parempi joukkue oli tällä kertaa Pohjois-Irlanti, päävalmentaja Samu Koski totesi.

 

Koski kertoi käyneensä joukkueen kanssa tarkasti läpi, että vastustaja on taisteleva, fyysinen ja aggressiivisesti prässäävä ryhmä. Tähän Suomi ei kuitenkaan tänään löytänyt tarpeeksi vasta-aseita.

 

- Olimme koko pelin vaikeuksissa heidän intensiteettinsä kanssa. Pisin syöttöketjumme oli ehkä kaksi, kolme syöttöä. Emme saaneet omaa peliämme kulkemaan. Pohjois-Irlanti teki oman roolinsa hyvin ja oli nälkäinen joukkue. 

 

- Mekin teimme paljon töitä, mutta hävisimme pelillisesti. Toivottavasti saamme parannettua torstaiksi. Nyt tiedämme mitä vastaan tulee. Tämän päivän tulos ei harmita, mutta peliesitys kyllä.

 

Joukkueet kohtaavat toistamiseen torstaina 18.9. klo 17 Eerikkilässä. Myös tuo ottelu tulee suorana Huu-tv:stä.

 

- Haluamme ennen kaikkea kontrolloida peliä paremmin. Meillä pitää olla parempi tasapaino ja paremmat etäisyydet pelaajien välillä. Meidän pitää myös löytää vaihtoehtoja pelin avaamiseen. Minne syötämme ja miten luomme ylivoimia, jotta pääsemme etenemään paremmin. Emme pystyneet tänään tarpeeksi usein hallitsemaan palloa vastustajan kenttäpuoliskolla, luotsi päätti.

 

Suomi-Pohjois-Irlanti 1-1 (1-0)

39’ 1-0 Antti Kujala

85’ 1-1 Cameron Crook

 

Suomen kokoonpano:

12 Saku Kankaanpää

2 Miska Ylitolva

3 Narit Sarkkinen ->> 67. 17 Simon Uusitalo

4 Joona Lohela ->> 77. 14 Rony Jansson

5 Urho Huhtamäki ->> 77. 18 Liam Möller

6 Leo Kyllönen (C) ->> 86. 16 Santeri Silander

7 Jimi Tauriainen ->> 87. 15 Altti Hellemaa

8 Luka Hyryläinen

9 Antti Kujala ->> 67. 19 Endrit Rrustemi

10 Isak Widjeskog ->> 76. 13 Lukas Eloranta

11 Samuel Burton ->> 45. 20 Santeri Kotila

 

Vaihdossa:

1 Aki Peltokorpi

  • P2004