U16-pojat selkein tavoittein Baltic cupiin Liettuaan

Julkaistu

  • Maajoukkueet

U16-pojat (2002) matkustivat maanantaina Liettuaan ja kohtaavat tiistaista alkaen Baltic cupissa isännät, Viron ja Latvian.

Suomen juokkueella on edessä tiivis tapahtuma. Maanantaihin mahtui matkustus välilaskulla sekä yhdet harjoitukset. Ensimmäinen ottelu on ohjelmassa tiistaina jo klo 11, toinen keskiviikkona päivällä ja viimeinen perjantaina.

 

- Päivä oli melko tiukka, mutta kaikki onnistui hyvin. Pidimme avauspalaverin jo lentokentällä ja treenit sitten vielä illalla päälle. Tunnelma on siis oikein hyvä, päävalmentaja Erkka V. Lehtola kertoi.

 

- Hieno uutinen on myös, että alkuperäiseen joukkueeseen ei ole jouduttu tekemään yhtään muutosta. Kaikki kutsutut ovat mukana, terveitä ja hyvässä iskussa. 

 

Liettuaan matkannut ryhmä on suurilta osin erilainen kuin edellisessä tapahtumassa UEFA Development -turnauksessa huhtikuussa. Tavoitteet on aseteltu ja näet ne kiteytettynä artikkelikuvasta.

 

- Se tietysti tarkoittaa, ettemme suoraan pääse rakentamaan vanhan päälle, mutta tämä oli ennakkoon suunniteltu asia. Nyt näemme uusia pelaajia tai sellaisia, jotka ovat olleet jonkun aikaa sivussa. Tavoitteemme on kehittää pelimme ydinteemoja ja erityisesti tässä turnauksessa haluamme olla mahdollisimman paljon hyökkäyskolmanneksella. 

 

- Haluamme saada ehjän kolmen pelin turnauksen, mutta tällä kertaa laitoimme selkeäksi tavoitteeksi myös voittaa turnaus. Toivon, että se voisi antaa jokaiseen yksittäiseenkin tilanteeseen vielä lisää virtaa. Tavoite on pystyä keskittymään hyvin kaikissa kolmessa pelissä ja olla vahvoja.

 

Suomen valmennusjohto on keskittynyt ennakkotarkkailussaan eniten avausvastus Liettuaan.

 

- Olemme katsoneet heidän UEFA Development -turnauksen pelit, joissa he pelasivat Bulgariaa, Islantia ja Viroa vastaan. Viro pelasi ainakin tuossa ottelussa erilaisella ryhmityksellä kuin aiemmin, mutta heidän ottelunsa näemme huomenna oman pelimme jälkeen. Meillä on varsinkin Liettuasta selkeä kuva.

 

26.6. 11.00 Liettua – Suomi Palanga Stadium, Palanga
27.6. 13.00 Suomi – Viro Central Stadium of Klaipeda, Klaipeda
29.6. 11.00 Latvia – Suomi Central Stadium of Klaipeda, Klaipeda

 

Suomen joukkueen turnaukseen löydät täältä.

  • P2002