U16-pojat päätti Baltic Cupin voittoon

Julkaistu

  • Maajoukkueet
    U16-poikien (2001) maajoukkue voitti sunnuntaina Baltic Cupin viimeisessä ottelussaan Latvian maalein 2-1 (1-0).
     
    Klaukkalassa pelatun ottelun voitto merkitsi sitä, että Suomen saldoksi turnauksessa tuli kaksi voittoa ja yksi tappio. Tämä riitti neljän maan turnauksessa toiseen sijaan.
     
    Suomi otti ohjat haltuunsa heti alussa ja avausmaalia ei tarvinnut odottaa kuin seitsemännelle minuutille. Elias Mastokangas pääsi laukomaan vajaasta 20 metristä ja terävä, tarkka laukaus upposi etualakulmaan ohi Latvian maalilla torjuneen Alvis Sorokinsin.
     
    Suomi hallitsi ottelua hienokseltaan tästä eteenpäinkin, mutta enempiä maaleja avausjaksolla ei nähty.
     
    Suomi tuplasi johtonsa tunnin pelin kohdalla, kun toisella jaksolla vasemmalle siirtynyt Oskari Sallinen murtautui laidalta Latvian rangaistusalueelle, jossa Deniss Zuravjovs joutui repimään Sallisen paidanhihasta nurin ja pallo vietiin pilkulle. Mastokangas ei 11 metristä erehtynyt ja iski numeroiksi 2-0.
     
    Zuravjovs hankki tilanteesta itselleen myös punaisen kortin ja Suomi pääsi pelaamaan miesylivoimalla. Latvia pääsi kuitenkin kuin varkain kaventamaan, mutta Suomi piti tämän jälkeen johdostaan kiinni loppuun saakka.
     
    - Siinä oltiin hiukan liian pehmeitä ja tehtiin vähän turhaan pelin lopusta niin jännittävä. Latvia oli minusta kuitenkin pelillisesti tämän turnauksen paras vastustaja ja voittoon pitää olla tyytyväinen, päävalmentaja Erkka V. Lehtola kertoi.
     
    - Latvia oli tehnyt paljon muutoksia avaukseensa, mutta pelasi juuri siten kuin odotimmekin. Teimme sovittuja asioita kentällä ja olimme pitkät tovin pelin päällä, joten siihenkin voi olla tyytyväinen.
     
    Baltic Cup kokonaisuutena täytti Lehtolan mukaan hyvin paikkansa.
     
    - Meillä oli muutamia tavoitteita tähän turnaukseen. Oletettavissa oli, että pääsemme nyt hyökkäämään enemmän ja tavoitteena olikin parantaa hyökkäyspeliä ja hyökkäyspään erikoistilanteita. Onnistumisia tulikin ajoittain, mutta näimme myös sen että parannettavaakin vielä on.
     
    - Toinen tavoite oli voittaa turnaus, mutta sen tavoitteen kaatoi yksi synkkä puoliaika Viroa vastaan. Hyvä turnaus tämä oli, mutta kun voitto jäi ottamatta, niin ihan täysin tyytyväinen ei voi olla.
     
    Latviaa vastaan Suomen molemmat maalit viimeistellyt Mastokangas teki kaikki Suomen neljä maalia turnauksessa.
     
    - Hieno suoritus häneltä ja toki hyvin positiivinen asia. Tietysti vähän mietityttääkin, kun yksi pelaaja tekee kaikki maalit, Lehtola mietti.
     
     
    Suomi - Latvia 2-1 (1-0)
    7. 1-0 Elias Mastokangas
    60. 2-0 Mastokangas (rp.)
    67. 2-1 Renars Varsiavans
     
    Suomen kokoonpano:
    1 Viljami Sinisalo (C)
    2 Noah Nurmi 
    3 Valtteri Olsbo > 41. 18 Julius Perälä
    5 Rasmus Viitanen > 55. 8 Joel Karlström
    6 Oskari Sallinen > 72. 15 Otto Ollikainen
    9 Axel Vidjeskog > 79. 14 Sami Sipola
    11 Pyry Hannola > 72. 21 Arlind Sejdiu
    16 Joel Laitinen
    17 Elias Mastokangas > 72. 13 Omar Adawi
    19 Terry Ablade
    20 Julius Tauriainen > 55. 4 Selman El-Baset
     
    Vaihdossa:
    12 Niilo Peräaho
    7 Joona Viskari
    10 Anton Tuominen