U16-pojat nimetty Baltic Cupiin Viroon

Julkaistu

  • Maajoukkueet

U16-poikien maajoukkue matkaa juhannuksen jälkeisellä viikolla perinteiseen Baltic Cupiin, joka pelataan tänä vuonna Virossa.

Päävalmentaja Erkka V. Lehtola on nimennyt joukkueensa turnaukseen, jossa pelataan tiiviissä tahdissa kolme ottelua vain neljän päivän aikana.

- Tiukka paketti kaikkiaan. Harjoittelemme perjantaina Helsingissä, sitten kohti Etelä-Viroa ja ottelut lauantaista alkaen. Tiistain viimeisen ottelun jälkeen suuntaamme sitten jo takaisin kotiin, Lehtola kertoo.

- Mukaan on nimetty 2+20 pelaajaa ja ajatus näin ainakin ennakkoon on, että perättäisinä päivinä pelattaviin kahteen ensimmäiseen otteluun lähdemme kokonaan eri avauskokoonpanoilla.

Lehtolan nimeämässä ryhmässä on kaikkiaan viisi ensikertalaista: maalivahti Eetu Huuhtanen, puolustaja Otto Kemppainen, topparit Jesse Nikki ja Noa Lehtonen sekä keskikentän Niklas Leinonen eivät ole aiemmin maaotteluita pelanneet.

- Saadaan taas uusia kasvoja mukaan, mikä on hyvä asia. Lisäksi Leo Walta tulee pitkän loukkaantumisen jälkeen taas takaisin, Lehtola kertoo.

Ryhmän vakiopelaajiin kuuluvista nimistä Kai Meriluoto ja Miika Koskela eivät ole mukana sovitusti, koska kumpikin pelaa säännöllisesti Kakkosta kotimaassa ja Nikolas Talo puolestaan on sivussa taannoisen Groningen-siirtonsa myötä.

Suomi kohtaa turnauksen avausottelussa isäntämaa Viron ja tässä kohtaamisessa on hiukan ylimääräistäkin mielenkiintoa.

- Viro isännöi tämän ikäluokan 17-vuotiaitten EM-lopputurnausta ensi vuonna, joten kiva nähdä missä he tällä hetkellä menevät, Lehtola sanoo.

Suomen ottelut:
La 29.6.2019 klo 13.00 Viro – Suomi Tamme staadion, Tartto
Su 30.6.2019 klo 17.00 Suomi – Latvia Spordikeskuse staadion, Võru
Ti 2.7.2019 klo 13.00 Liettua – Suomi Tamme staadion, Tartto

Pelaajat turnaukseen:
Hemmo Riihimäki KuPS
Eetu Huuhtanen Ilves
Kalle Wallius HJK
Otto Kemppainen RoPS
Tapio Torpo FC Lahti (nimetty pelaajan Jesse Nikki FC Honka tilalle 26.6.)
Noa Lehtonen KPV
Joose Mäkinen FC Jazz
Elias Salminen KuPS
Nestori Kekonen OLS
Tegra Mukuna FC Inter
Marius Könkkölä HJK (nimetty pelaajan Jimi Tauriainen HJK tilalle 26.6.)
Maxim Stjopin Ilves
Niklas Leinonen KTP
Lasse Ikonen OLS
Emmanuel Patut JJK
Otso Koskinen FC Honka
Linus Rönnberg FC Inter
Riku-Veli Niska RoPS (nimetty pelaajan Niilo Saarikivi FC Honka tilalle 26.6.)
Leo Walta HJK
Kasper Paananen OLS
Onnipekka Pajula TPS
Casper Terho HJK

  • P2003