U16-pojat kohtaavat Pohjois-Irlannin

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Alle 16-vuotiaiden (2002) maajoukkue kohtaa Pohjois-Irlannin kaksoismaaottelussa Jyväskylässä tiistaina ja torstaina.

Suomen joukkue oli koolla viimeksi Ruotsissa noin kolme viikkoa sitten. Isännät olivat avauspelissä parempia 3-0-lukemin. Suomi kiri toisessa kohtaamisessa 1-1-tasapelin Juho Ojasen maalilla. Suomen valmennusjohdolla on selkeät kohteet, missä omaa peliä halutaan kehittää Jyväskylässä.

- Haluamme keskittyä pelin avaamiseen, puolustamiseen joukkueena ja yksilöinä sekä viimeistelyyn. Ne ovat kolme isointa asiaa, joihin tulemme keskittymään, vastuuvalmentaja Kai Nyyssönen toteaa.

- Kaikki ovat terveinä ja pääsimme jo tutustumaan ottelustadioniinkin.  Viikonlopun seurajoukkuepeleistä on tietysti tullut pieniä kolhuja, mutta kenelläkään ei ole mitään sellaista, mikä estäisi pelaamisen. Tunnelma on hyvä ja odottava.

Suomen vuonna 2001 syntyneet pojat hakivat viime syksynä Pohjois-Irlannista 3-0 ja 3-2 -voitot.

- Saamme nytkin varmasti hyvät ottelut ja mahdollisuuden laittaa kaikki likoon. Pohjois-Irlannin joukkue on muuttanut pelijärjestelmäänsä ja pyrkivät pelaamaan enemmän. Toisaalta meidän pitää olla valmiina, jos sieltä tulee isompaa palloa.  

Ottelut 
Ti 12.9. klo 18.30 Suomi – Pohjois-Irlanti Harjun Stadion
To 14.9. klo 13.00 Suomi – Pohjois-Irlanti Harjun Stadion

Kamppailu näytetään suorana lähetyksenä Huuhkaja-tv:ssä >>

Suomen joukkueen peliin löydät täältä >>

  • P2002