U16-pojat ja Pohjois-Irlanti kohtaavat tiistaina Urjalassa

Julkaistu

  • Maajoukkueet

U16-poikien maajoukkue pelaa Pohjois-Irlantia vastaan pelattavan kaksoismaaottelun ensimmäisen osan tiistaina Urjalassa.

Suomen päävalmentaja Samu Koski kertoo lähtevänsä peliin luottavaisin mielin. U16-pojilla on takana viisi peliä, joista neljä on voittoja.

- Tuohon on muodostunut aika hyvä perusrunko, ja nyt viime tuplamaaottelussa Ruotsia vastaan voitimme molemmat pelit. Niistä peleistä on kymmenen pelaajaa vaihtunut ja yhdeksän on ensikertalaisia. Ajetaan uusia kasvoja mukaan maajoukkueen toimintaan, Koski kertoo.

Joukkueen merkittävimmät poissaolijat lienevät valmentajan mukaan Käpylän Pallon Jesse Kilo, joka on vuonna 2003 syntyneiden eli vuoden vanhempien maajoukkueen matkassa, sekä kevään kotiturnauksessa maaleja tehnyt FC Interin Aleksi Heino, joka kärsii puolestaan loukkaantumisesta.

Pohjois-Irlannin skouttaaminen ei ole ollut Suomen valmennukselle helpoin tehtävä. Kosken mukaan valmennusjohto on kuitenkin pystynyt katsomaan maan edellisvuosien maaottelutaipaleen aloittaneiden ikäluokkien otteita ja tehnyt johtopäätöksiä sen kautta.

- Hyvää työtä he ovat tehneet ja ihan hyvin pärjänneet näissä peleissä viime vuosina. Varmasti tulee fyysinen, kovaa prässäävä joukkue huomenna vastaan. Huomenna pelataan vähän pienellä kentällä, niin saadaan kyllä laittaa palloa nopeasti liikkelle ja pyritään viemään eteenpäin omaa pelitapaa ja pelityyliä, Koski lupaa. 

Peluutuksen suhteen Suomen valmennuksella on jo suunnitelma.

- Ajatuksenamme on se, että maalivahdit pelaavat toinen toisen ja toinen toisen pelin. Lähtökohtaisesti lähdetään siitä, että kyllä me teemme kaikki vaihdot. Eli näillä näkymin sitten kahdeksan kenttäpelaajaa vaihtuu molemmissa peleissö. Jokainen aloittaa vähintään yhden pelin, että saa kunnon rehellisen näyttömahdollisuuden.

U16-maaottelu Suomi-Pohjois-Irlanti alkaa tiistaina 17.9. klo 17.

Suomen joukkueen löydät täältä >>

  • P2004