U16- ja U17-pojat pelaavat harjoitusottelun torstaina

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Ottelu (2x 60 min) pelataan Helsingissä Talin jalkapallohallissa kello 12:00 alkaen. Peliin on vapaa pääsy – osallistuthan ottelutapahtumaan vain täysin terveenä, joten ethän saavu paikalle, mikäli sinulla on lieviäkään sairastumiseen viittaavia oireita.

U16-pojat (2006 ja myöhemmin syntyneet) on leireillyt Helsingissä viimeisen kolmen päivän ajan. Tapahtuma on poikennut hieman normaalista maajoukkueleiristä, sillä joukkue pääsi seuraamaan Huuhkajien maanantain viimeistelyharjoituksia sekä tiistain Ranska-ottelua. 

– Uskon, että tapahtuma on ollut pelaajille ikimuistoinen. Omien idoleiden tapaaminen ja heidän näkemisensä kentällä hallitsevaa maailmanmestaria vastaan ovat upeita kokemuksia. Tämä on ollut heille tärkeää oppia siitä, mitä maajoukkuepolku on, päävalmentaja Kai Nyyssönen sanoo.

Nyyssösen mukaan Huuhkajien joukkuehenki korostui viimeistelyharjoituksissa. Päävalmentaja pitää tärkeänä, että nuoret pelaajat pääsivät todistamaan tätä läheltä.

– Huuhkajissa vallitseva välittämisen kulttuuri on omaa luokkaansa. Kun saavuimme treeneihin, Rive (Markku Kanerva) otti pojat upeasti vastaan. Kaikki kokemamme pienet asiat vaikuttavat varmasti myös tämän ryhmän tulevaisuuteen, Nyyssönen kiittelee.

– Iso kiitos Rivelle, joukkueelle ja kaikille taustoille, jotka hoitivat asioita. Ilman hyvää yhteistyötä tämä ei olisi onnistunut. Toivon, että vastaavia juttuja voisi järjestää myös jatkossa. Nämä jättävät jäljen.

Nyyssönen arvioi, että loppuunmyydyn Olympiastadionin upea tunnelma antoi nuorille pelaajille todellisen boostin. Pelaajat näkivät kannattajien marssin hotellihuoneistaan, ja joukkue jäi ottelun jälkeen katsomaan, kun yleisö kiitti joukkuetta sekä maajoukkueuransa päättäneitä Joona Toiviota sekä Paulus Arajuurta.

– WhatsApp-ryhmäämme tuli paljon erilaisia videoita kannattajista. Kannattajien arvostus Huuhkajia kohtaan sekä heidän laulunsa kahdelle maajoukkueen pitkäaikaiselle sotaratsulle tekivät varmasti vaikutuksen. Pelaajamme haluavat varmasti tavoitella entistä enemmän sitä, että he pääsisivät pelaamaan tuollaisen yleisömeren eteen.

Hyvä näyttöpaikka U17-pojille

U16-poikien vuoro pelata koittaa huomenna, kun vastaan asettuu vuotta vanhempi (U17) maajoukkueryhmä. Valmistautuminen vuoden viimeiseen harjoitusotteluun on sujunut suunnitelmien mukaan niin treenikentällä kuin palavereissa. 

– Olemme harjoitelleet neljä kertaa ja käyneet läpi niin hyökkäämistä, puolustamista kuin erikoistilanteita. Monen pelaajan seurajoukkuekausi on jo päättynyt, joten olemme olleet varovaisia kuormituksen kanssa. Jokainen pelaaja pelaa huomenna 60 minuuttia, Nyyssönen avaa.

– Tämä ikäluokka siirtyy ensi vuonna U17-ikäryhmän alle. Huominen peli on pelaajillemme erinomainen sauma näyttää osaamistaan tulevalle päävalmentajalle ja haastaa vuotta vanhempia pelaajia. 

Tuleva päävalmentaja Erkka V. Lehtola kokosi U17-poikien marraskuun leirille joukkueen, jossa on vain seitsemän lokakuun EM-karsintaturnauksessa pelannutta nuorukaista. Lehtola on todennut, että parin päivän leirin isoin tarkoitus on nähdä laaja joukko pelaajia. Joukkue harjoitteli Talin hallissa tänään, ja puolitoistatuntinen käytettiin pitkälti perusasioiden kertaamiseen.

– Moni muu pelaaja oli mukana viime syksyn alueellisilla maajoukkueleireillä tai kesäkuun pelileirillämme, ja ensikertalaisia on vain pari. Kaikki pojat saavat huomenna hyvän näyttöpaikan ja pelaavat tunnin, mikäli loukkaantumisia ei tule, Lehtola sanoo.

– Koska olemme harjoitelleet yhdessä vain kerran, on lähes varmaa, että pelaaminen ei voi olla niin yhtenäistä kuin karsinnoissa. Toivon näkeväni yhdessä tekemisen meininkiä, mutta eniten haluan kuitenkin päästä arvioimaan yksilöiden tekemistä kentällä.

Lehtola oli maanantaina mukana vetämässä U16-poikien harjoituksia, ja mies uskoo joukkueen antavan omilleen kovan vastuksen.

– Tiedän U16:n tulevan matsiin kovalla höyryllä. Siellä on hyviä pelaajia, ja joukkue on meille kova mittari. Mitä parempi U16 on huomenna, sitä parempi meille – olemme tehneet Kaitsun kanssa yhteistyötä, jotta saamme ottelusta maksimihyödyn kummallekin.

  • P2005
  • P2006