U15: Suomi kaatoi Walesin 2-0

Julkaistu

    Alle 15-vuotiaiden maajoukkue päätti urakkansa Cardiffissa riemukkaasti. Wales kaatui maalein 2-0 (1-0) perjantaina (12.8.). Pelin sankariksi nousi FC KooTeePeen Teemu Pukki kahdella osumallaan.
      Hyvää peliä

      Suomi pelasi hyvän ja ehjän ottelun avauspelin tapaan, mutta nyt onnistuttiin paitsi maalinteossa, myös virheiden minimoinnissa. Maalissa pelannut Santtu Malm (FC KooTeePee) otti tarvittavat kopit ja koko puolustuslinja hoiti tehtävänsä moitteettomasti.

      Avausosuma syntyi 25 minuutin kohdalla, kun Juuso Rantasen (HJK) oiva syöttö tavoitti linjasta läpi juosseen Teemu Pukin. Pukki ei erehtynyt, vaan siirsi pallon varmasti verkon perukoille.

      Pelin toinen osuma oli toisinto avausmaalista. Vaihdosta mukaan tullut Kimmo Ruukki (Ilves) vapautti Pukin toistamiseen 70 minuutin pelin jälkeen. Loisto-ottelun pelannut kotkalainen sinetöi ikäluokkamaajoukkueen avausvoiton.

      - Voitto oli tärkeä pelaajille. He näkivät, että hyvällä pelillä saadaan myös tulosta. Keskiviikon ottelussa näin ei käynyt, joka tosin johtui osittain myös jännityksestä, valmentaja Kimmo Lipponen viittasi 1990-syntyneiden ensimmäiseen maaotteluun.

      Lipponen jakoi kehuja koko joukkueelle. Kotkalaiskaksikon Pukki-Malm lisäksi erityiskiitosta sai FC Reippaan Henri Toivomäki.

      Alle 15-vuotiaiden maajoukkue jatkaa kansainvälisiä otteluita jo elokuun lopulla, kun Ruotsi vierailee Paraisilla (23.8.) ja Riihimäellä (25.8.).

      Suomen kokoonpano Walesia vastaan, 12.8.2005:Santtu Malm, FC KooTeePeeMikko Sumusalo, HJKHannu Hästbacka, ACA-jVille Mäkilä, ÅIFKHenri Toivomäki, FC ReipasJuuso Koskinen, ACA-j > 55' Daniel Fellman, JaroJuuso Rantanen, HJKDuarte Cartaxo-Tammilehto, ACA-j > 40' Kimmo Ruukki, IlvesJaakko Lepola, FC Honka > 65' Tuomas Markkula, TPSJaakko Ruuskanen, Ilves > 55' Felix Åkerlund, ÅIFKTeemu Pukki, FC KooTeePee > 75' Samuel Carter, HJKVaihdossa:Eemeli Reponen, Jazz-jJoonas Vikholm, LoPa

      TaustaKimmo Lipponen, valmentajaLars Mosander, valmentajaKari Laukkanen, mv.-valmentajaStefan Strömborg, fysioteraputtiEric Strömsten, huoltaja

      Lisätietoja:SUOMEN PALLOLIITTOSami Terävä, tiedottaja(09) 7421 5233, GSM 040 823 5233[email protected]