U15-pojat valmiita ensimmäisiin maaotteluihin

Julkaistu

  • Maajoukkueet

U15-pojat (2004) avaavat huomenna tiistaina neljän maan turnauksen Eerikkilässä Puolaa vastaan. Kyseessä on ikäluokan ensimmäiset maaottelut.

Suomen joukkue kokoontui Eerikkilään sunnuntaina ja harjoitteli kertaalleen. Maanantaina ohjelmassa oli yksi ”kunnon harjoitus” ja toisessa käytiin rauhallisemmin läpi muun muassa erikoistilanteita.

 

- On erinomainen asia, että pääsimme taas päivää aiemmin kokoontumaan. Se on aina tärkeää, mutta ensimmäisissä maaotteluissa vielä tärkeämpää, päävalmentaja Erkka V. Lehtola totesi.

 

- Joukkueessa on hyvä fiilis ja minunkin luottamukseni on jo nyt vahvistunut. Olemme käyneet paljon asioita läpi kentällä ja palavereissa. Treeneissä on ollut liikkuvia jalkoja ja menoa ja meininkiä. Taustaryhmämme yksi isoimmista tehtävistä on rentouttaa tunnelmaa.

 

Turnaukseen osallistuu Suomen lisäksi Puola, Unkari ja Slovakia. Suomi on ainoa maa, joka ei ole vielä tällä ikäluokalla pelannut maaotteluita. ”Kokenein” ryhmä on Slovakia, jolla on alla peräti kymmenen maaottelua.

 

- (Avausvastus) Puola on pelannut maaliskuussa kaksi ottelua Pohjois-Makedoniaa vastaan. Olemme katsoneet niistä klippejä joukkueen kanssa, mutta korostan, että keskittyminen on ennen kaikkea omassa tekemisessä. Heidän pelaamisensa oli aika tuttua Puolaa muista ikäryhmistä. 

 

Lehtola valmennusryhminen on korostanut joukkueelle, että tiistaina alkaa yhteinen matka, johon tulee mahtumaan paljon hienoja tapahtumia.

 

- Meidän pitää kaikkien ymmärtää, että tämä on alku. Jos jokainen erikoistilannepuolustaminen tai pelinavaaminen ei mene nappiin, niin sitten ei mene. Se ei saa johtaa virheiden pelkäämiseen - päinvastoin. Rohkealla omalla tekemisellä saavutamme parempaa ja parempaa pitkässä juoksussa.

 

- Olemme käyneet läpi samat isot teemat kuin muiden nuorten maajoukkueiden kanssa. Olemme käyneet perusperiaatteita läpi omasta puolustuspelaamisesta, suhteutettuna siihen millaisen Puolan todennäköisesti kohtaamme. Se on hyökkäyspelimme pohja ja mitä paremmin se toimii, sitä paremmin olemme pelissä mukana.  Hyökkäyksen murtautuminen ja oma prässipelaaminen ovat myös asioita, jotka lähtevät jo aluetoiminnasta.  Lisäksi huomion kohteena on oman maalinedustan puolustaminen peli- ja erikoistilanteissa. 

 

Lehtolan valmennysryhmään kuuluu jälleen, kuten nuorimmissa maajoukkueissa joka leirillä, kaksi talenttivalmentajaa. Tällä kertaa he ovat KuPS:n Miikka Ilo ja KäPan Joni Ruuskanen.

 

- Saan taas olla kiitollinen, että meillä on mukana iso ja osaava taustatiimi. Miikka entisenä Veikkausliigatason hyökkääjä on operoinut hyökkääjien kanssa ja hän on tiistaina katsomovalmentajana, jolla on radiopuhelinyhteys vaihtopenkille. Joni on fyysisen valmennuksen ammattilainen ja on täällä tiiviisti tekemisissä Ville Ranta-ahon kanssa.

 

Suomen ottelut turnauksessa näkyvät suorina lähetyksinä Huu-tv:stä, johon pääset muun muassa artikkelikuvan kautta. Suomen joukkueen löydät täältä.

 

Tiistai 28.5. 
Klo 14.00 Suomi - Puola Eerikkilä Arena
Klo 18.00 Slovakia - Unkari Eerikkilä Arena
 
Keskiviikko  29.5. 
Klo 14.00 Unkari - Puola Eerikkilä Arena 
Klo 18.00 Suomi - Slovakia Eerikkilä Arena
 
Perjantai 31.5. 
Klo 11.00 Puola - Slovakia Eerikkilä Arena
Klo 15.00 Unkari - Suomi Eerikkilä Arena

  • P2004