Tuplahopea jätti PK-35 Vantaalle nälkää tulevaan

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

PK-35 Vantaan kausi päättyi niukkaan tappioon Respect Suomen Cupin loppuottelussa. Myyrmäessä nähtiin vähämaalinen ottelu, jossa maalipaikat olivat vähissä molemmissa päissä. HJK onnistui lopulta iskemään ottelun ainoan maalin, joka riitti voittoon lukemin 0-1.

Punamustien päävalmentaja Jari Väisäsen mukaan joukkueen peliesitys oli loppuottelussa hyvä. PK-35 Vantaa onnistui pelaamaan omaa tuttua peliään ja hallitsemaan ottelua, mutta hyökkäyspäästä puuttui tänään vaadittua terävyyttä.

– Totta kai haluamme aina voittaa, mutta pelaajamme pelasivat tänään hyvää jalkapalloa. Peli-ilmeeseen voimme olla tyytyväisiä. Puolustimme hyvin eteenpäin ja voitimme paljon kaksinkamppailuja sekä pääpalloja. Olimme aktiivisia ja saimme mahdollisuuksia mennä eteenpäin, Väisänen sanoi seuran sivuilla.

– Emme saaneet keskityksiä ihan niille alueille, joille olisimme niitä halunneet. Saimme toisella jaksolla vielä hyvää painetta ja osuimme kerran ylärimaan. Se oli lähellä, mutta silti kaukana.

HJK:n puolustustaistelu tuotti tällä kertaa tulossa. Peli eteni alusta asti Punamustien hallinnassa, mutta Väisäsen mukaan HJK puolusti rangaistusalueensa ympäristöä kurinalaisesti.

– HJK onnistui tänään siinä, mitä he lähtivät hakemaan. He puolustivat tiukasti ja pyrkivät pitämään oman alueensa puhtaana. He onnistuivat omassa pelissään hyvin.

Punamustien kausi päättyi lopulta toiseen sijaan niin Naisten Liigassa kuin Suomen Cupissa. Väisäsen mukaan kauteen on mahtunut paljon haasteita, joista joukkue on kuitenkin selvinnyt hienosti. Vahvasta pettymyksen tunteesta huolimatta kahden hopeamitalin kaudesta voi olla olosuhteisiin nähden ylpeä.

– Emme olleet ihan valmiita kauden alkuun, mutta olemme menneet koko ajan eteenpäin ja pystyneet pelaamaan hyviä pelejä. Pelitapamme on pelaajille mieleinen. Se kehittää pelaajia ja tuo rohkeutta. Tänään yritimme ajoittain pelata myös suoraviivaisemmin, mutta emme aivan onnistuneet siinä. Mielestäni pallonhallinta on kuitenkin pitkässä juoksussa oikea tapa kehittää pelaajia ja voittaa pelejä, Väisänen totesi.

– Kausi päättyi kahteen hopeaan, joten ei se tietenkään huono saavutus ole. Tämä kausi ei ollut meille helppo. Meiltä lähti pelaajia muualle kesken kauden ja lisäksi meillä on ollut paljon pahoja loukkaantumisia. Tuplahopeakauden jälkeen kaikille jäi ainakin nälkää tulevaa kautta ajatellen.

  • PK-35 Vantaa