Takaisin
7.5.2021 klo 11.00

Tulospalvelun käyttäjät voivat pian tilata suosikkijoukkueen ottelut omaan kalenteriin – käyttäjiltä kaivataan yhä palautetta

Jaa:

Seuraavaksi Tulospalvelun kehityksessä katseet kääntyvät myös taaksepäin historiaan. Yhteistyötä tehdään tiiviisti alan harrastajien kanssa. 

Palloliiton uusi Tulospalvelu on ollut toiminnassa maaliskuun puolivälistä lähtien. Viime viikot Tulospalvelussa on korjailtu pieniä virheitä ja hienosäädetty toimintoja vastaamaan paremmin käyttäjien tarpeita.

Käyttäjiltä tullut palaute on ollut pääosin positiivista, kertoo kilpailutoiminnan kehityspäällikkö Hannu Kylmäniemi.

– Tämän hetkisten tietojen perusteella onnistuimme tavoitteissamme. Saimme Tulospalvelun, joka on käytettävyydeltään ja luotettavuudeltaan hyvä ­- ja vähän enemmän.

Kylmäniemi muistuttaa, että todelliseen testiin palvelu pääsee vasta, kun sarjatoiminta kunnolla käynnistyy. Myös palautetta odotetaan silloin enemmän. Palautetta voi antaa työpöytäversion oikeasta alanurkasta löytyvästä Ohje/palaute -kohdasta.

Katse taaksepäin

Tulospalvelun rakennusvaiheessa katse on ollut tiukasti nykyhetkessä ja tulevaisuudessa: miten työkaluista saa mahdollisimman helposti käytettäviä ja mitä tarpeellisia ominaisuuksia tulospalveluun voi lisätä?

Seuraavaksi katseet käännetään kuitenkin myös taaksepäin.

–  Seuraavaksi keskitymme pääsarjojen ja A-maajoukkueiden historiaan. Tavoitteena on saada sijoitettua tulospalveluun kaikki A-maajoukkueiden ottelut, niiden tulokset, maalintekijät, kokoonpanot ja vaihdot. Teemme yhteistyötä vapaaehtoisten alan harrastajien kanssa, joiden panos työssä on korvaamaton, paljastaa kehityspäällikkö ja tulospalveluprojektia vetänyt Veli-Matti Rinnetmäki.

Myös muita uudistuksia on vielä luvassa. Lähiaikoina Tulospalvelun käyttäjät voivat tilata suosikkijoukkueen ottelut omaan kalenteriinsa. Lisäksi laitekohtaiset suosikit voi tulevaisuudessa siirtää mobiilista myös työpöytäversioon.

–  Kehitämme palvelua tästä eteenpäin säännöllisesti. Se muovautuu tarpeiden mukaan. Jos teimme tämän yhdessä, myös kehitämme palvelua yhdessä, Rinnetmäki päättää.

Tulospalveluun >>