Tuija Hyyrynen valittiin maailman 55 parhaan joukkoon

Julkaistu

  • Maajoukkueet

94 A-maaottelua pelannut ja kesällä Italiaan Juventuksen riveihin siirtynyt Tuija Hyyrynen on valittu Kansainvälisen jalkapallon pelaajayhdistyksen äänestyksessä maailman 55 parhaan pelaajan joukkoon.

Valinnan suorittavat pelaajat itse siten, että esimerkiksi Suomessa äänensä pääsevät antamaan Naisten Liigan ja Ykkösen kaikki pelaajat. Listalle pääsi viisi maalivahtia, 20 puolustajaa, 15 keskikenttäpelaajaa sekä 15 hyökkääjää. Tinja-Riikka Korpela ylsi tähän komeaan joukkoon viime vuonna.

 

- Se oli todella iso yllätys, en osannut ollenkaan odottaa valintaa. Tämä on mielettömän hieno juttu, varsinkin kun se on pelaajien äänestämä, Hyyrynen iloitsee.

 

- Kyllä viime vuosi oli urani paras. Kaikki meni ihan nappiin, ei tullut mitään loukkaantumisiakaan. Alan olemaan futaajan parhaassa iässä, kokemus auttaa pelaamisessa varmasti. Olen treenannut Juventuksessa enemmän kuin koskaan aiemmin. Harjoitukset Italiassa ovat pitkiä, joten viikkotunteja tulee enemmän. Ehkä olen myös saanut lisää monipuolisuutta, kun pelityyli on erilaista. Olen saanut haastaa itseäni koko ajan.

 

Hyyrynen siirtyi Ruotsin pääsarjaan ja Umeå IK:n riveihin kaudeksi 2011 ja viihtyi seurassa viisi kautta. Tämän jälkeen hän siirtyi Tanskaan ja Fortuna Hjörringin riveihin. Kesällä 2017 puolustaja liittyi vasta perustetun Juventuksen naisten joukkueeseen.

 

Mistään vasta-aloittelijoiden ryhmästä ei ole kyse. Juventuksella on kahdeksan Italian naisten maajoukkueen pelaajaa ja joukkue on voittanut kaikki pelaamansa 14 Serie A:n ottelua.

 

- Siirto Italiaan oli minulle ratkaiseva. Olen saanut uralleni uudenlaista boostia, joka johtuu myös siitä, että joukkueellamme on lähtenyt pelit käyntiin niin hyvin. 

 

- Olisi todella hienoa voittaa Italian mestaruus tai ainakin päästä Mestarien liigaan (Italiasta pääsee kaksi parasta). Maajoukkueen kanssa haluan, että karsinnat menisivät mahdollisimman hyvin. MM-kisat ovat unelma, jonka haluaisin vielä saavuttaa. Pelivuosia ei kuitenkaan ole jäljellä enää niin montaa. Se olisi minulle tärkeää, mutta kova tie meillä on edessä.

 

Helmarit kohtaa maanantaina Italian

 

Naisten maajoukkue on avannut Cyprus Cupin tappioilla Walesille ja Sveitsille. Seuraava haaste on Italia, joka voitti molemmat mainitut joukkueet 3-0. 

 

- Tappiot harmittavat tietysti. Mielestäni pelasimme eilen ensimmäisen puoliajan hyvin ja Walesia vastaan tekemisessä oli paljon hyviä elementtejä. Ärsyttää, että emme ole saaneet vielä voittoa. Toisaalta se tuo paljon motivaatiota Italia-peliin, Hyyrynen linjaa.

 

- Loimme eilen tarpeeksi maalipaikkoja, mutta maalit puuttuvat. Omassa boksissamme olimme liian kesyjä ja päästimme heidät tekemään erikoistilanteista maalit. Sveitsi on todella kova joukkue, he voittivat turnauksen viime vuonna. Me pystyimme kuitenkin hallitsemaan peliä ajoittain. 

 

Hyyrysen ja Sanni Franssin seurakaverit Juventuksesta ovat saaneet peliaikaa Italian paidassa ja joukkueen maalitykki Barbara Bonansea (Serie A:ssa 14 ottelussa 11 osumaa) on onnistunut avaamaan maalitilinsä myös tässä turnauksessa.

 

- Italialla on useita maailmanluokan pelaajia ja he ovat todella teknisiä. He tykkäävät kuljettaa palloa ja tekevät rohkeasti omia ratkaisuja. 

 

- Meidän vahvuudet hyökkäyksessä heitä vastaan ovat tilanteenvaihdoissa. He ovat tietysti hyviä puolustamaan, mutta uskon silti, että siinä on meidän mahdollisuus voittoon. Heidän koko joukkueen puolustusta on vaikea rikkoa. Meidän pitää keskittyä myös erikoistilanteisiin. Teemme itse maalin, emmekä päästä yhtään.

 

Suomi kohtaa Italian Cyprus Cupin lohkovaiheen viimeisessä pelissä maanantaina 5.3. klo 13.

  • Helmarit