TPS:n Pikkarainen harmitteli päästettyjä maaleja - Hradeckyn paluu ilonaihe

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

TPS hävisi Ykkösen kärkikamppailun sarjaa johtavalle FC Hakalle lukemin 2-3. Ykkösen kärkijengit tarjosivat raitapaitojen tämän kauden ennätysyleisölle varsin värikkään ja dramaattisen taistelun. Haka kuitenkin repi voitollaan jo kymmenen pisteen karkumatkan TPS:ään nähden. Valkeakoskelaiset varmistavat suoran nousun Veikkausliigaan tätä menoa jo hyvissä ajoin ennen sarjakauden loppua.

Hakan viidentoista ottelun saldo 13-2-0 hakee vertaistaan suomalaisessa sarjajalkapallossa, sillä myös TPS on erittäin hyvässä pistetahdissa. TPS onkin tappiostaan huolimatta edelleen tukevasti kiinni sarjan toisessa sijassa, eli liigakarsijan paikalla. FF Jaro ja kauden yllätysjoukkue MuSa ovat lauantainkin jälkeen seitsemän pistettä jäljessä. TPS kohtaa seuraavaksi juuri Jaron Pietarsaaressa.

Vaikka TPS:n tappio otti koville ja se kirveli turkulaisyleisöä kovalla kädellä, nähtiin lauantaina kuitenkin erittäin odotettu ja tunteikas paluu kentälle. TPS:n keskikenttäpelaaja Matej Hradecky on ollut pelaamatta peräti 2,5 vuotta, mutta hän näytti kaikille, että taidot ovat edelleen tallella. Hänellä itsellään, TPS-kannattajilla sekä muullakin yleisöllä oli pala kurkussa pelin jälkeen. Hradecky sulatti turkulaisyleisön täysin hienolla paluullaan.

- Oli todella hienoa ja vapauttavaa päästä pelaamaan kaikkien niiden takaiskujen jälkeen. Tässä on nyt tunteet hieman pinnassa, urhoollisesti lehdistön eteen marssinut Hradecky tunnusti TPS:n sivuilla.

Kupittaalla nähtiin siis lauantaina peräti viisi maalia. Haka-kärki Salomo Ojala ampui rangaistusalueen rajalta vieraat 1-0-johtoon, kun ottelua oli pelattu noin 35 minuuttia. Tilanne tuli hieman yllättäen.

Haka pääsi karkaamaan tauolle kahden maalin johdossa, kun Ojala puski pallon suoraan kulmasta verkkoon aivan maalin takatolpalta vain pari minuuttia ennen taukoa. Loistavaa kautta pelaava Ojala ratkaisi myös joukkueiden tämän kauden ensimmäisen keskinäisen ottelun Turussa.

- Hakan avausmaali tuli 70 metriä pitkästä avauksesta ja päästettiin se suoraan selustaan. Toinen maali tuli takatolpalta ja vielä merkatulta mieheltä, TPS:n päävalmentaja Tommi Pikkarainen manasi.

TPS puhalteli takaa-ajon käyntiin ottelun 52. minuutilla. Vaihdosta kentälle tullut Eliécer Espinosa kumautti Hakan puolustuksen kautta pallon aivan maalin oikeaan yläkulmaan.

TPS:n hyökkäysvoittoinen peli avasi vastaiskujen paikkoja Hakalle. Vierasjoukkue teki 3-1-johtomaalinsa kuitenkin jälleen kulmasta, kun entinen TPS-puolustaja Ville-Valtteri Starck puski pallon maaliin. Starck hoiteli maalin jälkeisen juhlinnan tyylillä, eikä tuuletellut tekemäänsä osumaa kasvattajaseuransa verkkoon.

TPS nousi vielä toistamiseen maalin päähän 87. minuutin kohdalla. TPS-hyökkääjä Albijon Muzaci painoi suoraviivaisesti vieraiden boksiin ja maalivahti Santeri Aaltonen syöksyi häneltä jalat alta. Erotuomari Petri Viljanen osoitti tilanteen jälkeen pilkkua. Komean paluun tehnyt Matej Hradecky asettui päättäväisesti pallon taakse ja tulittikin pelivälineen maalin vasempaan takakulmaan.

TPS koetti sen jälkeen hakea vielä vimmatusti tasoitusta, mutta rahkeet eivät siihen enää riittäneet.

- Raskas tämä peli hävitä. Ollaan pelattu kaksi kertaa Hakaa vastaan täällä ja molemmilla kerroilla ovat olleet maalin verran parempia, ei siihen paljon sanomista ole. Tulosta pitää kunnioittaa, mutta meidän päästetyt maalit oli tänään minun silmiini todella halpoja. Me ollaan puolustettu hyvin erikoistilanteet, mutta nyt tuli niistä kaksi maalia, Pikkarainen ihmetteli.

- Päästettyjen maalien jälkeen oli vuori kiivettävänä. Olen tyytyväinen toisen puoliajan intensiivisyyden nostoon, vaikka sisältyi siihen sellainen hullukin jakso, jossa tehtiin todella erikoisia ratkaisuja, joista Haka olisi jo voinut naulata. Haka on tämän sarjan paras joukkue, ei sitä voi kukaan kiistää, TPS-luotsi myönsi.

  • TPS Miehet