TPS vei Kai Pahlman -turnauksen ja Suomen mestaruuden

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

P15-ikäluokan Kai Pahlman -turnaus saatiin päätökseen sunnuntaina Torniossa pelatun finaalin myötä. Voittajaksi ja Suomen mestariksi leivottiin TPS.

TPS sai todella urakoida mestaruutensa eteen, sillä alla oli kaksi voitettua rangaistuspotkukilpailua pudotuspeleissä ja 11-metrisillä ratkaisu jouduttiin nytkin hakemaan.

Finaali oli kaikkiaan hyvin tasainen ja sekä TPS että OLS pystyivät luomaan etenkin erikoistilanteista hyviä maalipaikkoja, mutta osumia ei nähty sen enempää varsinaisella peliajalla kuin jatko-ottelussakaan ja ratkaisu jouduttiin hakemaan rangaistuspotkuilla.

Vahvasti TPS-maalilla esiintynyt Niklas Harju torjui jälleen kaksi rangaistuspotkua ja ratkaisevan pilkun OLS-maaliin upotti Onnipekka Pajula.

TPS ei lähtenyt lopputurnaukseen suurimpana ennakkosuosikkina, mutta onnistui pudottamaan niin FC Hongan kuin HJK:nkin ennen OLS:n kaatumista finaalissa. Turkulaisten kivijalka oli vankka puolustus, sillä omaan verkkoon upposi pudotuspeleissä vain yksi maali. TPS-toppari Nikolas Talo palkittiin myös turnauksen parhaana pelaajana.

Pohjan stadionille oli kerääntynyt finaalia katsomaan runsaasti yleisöä ja Torniossa ja Haaparannalla pelattu turnaus sai näin arvoisensa hienon päätöksen.

  • pojat