Takaisin
25.9.2019 klo 22.15

Toisen futsalmaajoukkueiden osaottelun voitto hienosti Suomelle 2-3 lukemin

Jaa:

Vaikka Suomen alku oli jälleen tahmea kuten eilisessä 4-3 hävityssä ottelussa, niin jatko olikin huomattavasti parempaa pelaamista ja näin isännät kaatuivat hienosti 2-3 (2-1).

Hankalan alun jälkeen Ranska pääsi ensimmäisellä jaksolla eiliseen tapaan jo kahden maalin johtoon, ennen kuin Suomi heräsi tänään mukaan taisteluun Jukka Kytölän maalilla. Jaksolla ei kuitenkaan enää maaleja tehty ja tauolle mentiin isäntien 2-1 johtolukemissa.

Toisella jaksolla maaleista vastasi pelkästään Suomi ja tasoituksen teki Kytölä illan toisella maalillaan heti jakson alussa sekä Iiro Vanha voittomaaliksi jääneen osuman taituroijana. Enempää maaleja ottelussa ei tehty ja päävalmentaja Mico Marticin mukaan pienen onnenkin avittamina ottelun voittolukemiksi kirjattiin Suomelle Ranskasta upeasti 2-3.

Voittomaalin tehnyt Vanha myhäili tyytyväisenä ottelun jälkeen.
”Otettiin eilisestä opiksi ja korjattiin ne asiat mitä eilen tehtiin väärin, näytettiin että pystytään voittamaan kenet vaan.”
Omasta maalistaan Vanha totesi:
”Pääsin riistämään aika hyvin pallon hyökkäyskolmanneksella sitten laitoin vaan oikealla maalia kohden.  Nyt upposi”

Martic totesi myös, että tämä antoi lisää toivoa lokakuun karsintoihin Puolaan.

 

Keskiviikon 25.9.2019 tilastot:

Ranska – Suomi 2-3 (2-1)
6.11   1-0 Ranska Landry N´Gala
14.21 2-0 Ranska Adama Dhee
16.40 2-1 Jukka Kytölä
20.49 2-2 Jukka Kytölä
35.15 2-3 Iiro Vanha

Suomen kokoonpano
12 Antti Koivumäki MV
2 Panu Autio C
3 Tero Intala
4 Iiro Vanha
5 Juhana Jyrkiäinen
6 Jukka Kytölä
7 Jarmo Junno
8 Sergei Korsunov
9 Mikko Kytölä
10 Miika Hosio
13 Jani Korpela
14 Antti Teittinen
16 Tuukka Pikkarainen
(1 Kasper Kangas MV)

Suomen futsalmaajoukkueen seuraava haaste on todella kova. Maajoukkue matkustaa 24.-27.10. Puolan Zielona Gorassa pelattavaan futsalin MM-karsintojen Main Round turnaukseen. Sillä vastassa ovat isäntämaa Puola, futsalin mahtimaa Espanja ja Georgia.