Tasaisesti käynnistynyt Ykkösen kausi jatkuu sunnuntaina

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Yhden ottelun pelannut PK-35 on ainoa joukkue, joka lähtee kolmannelle kierrokselle puhtaalla pelillä.

RoPS – PK-35
su 16.5. 17:00, Rovaniemen Keskuskenttä

RoPS osoitti torstaina venymiskykyään, kun joukkue nousi tappioasemasta voittoon Joensuussa. Maalinteko tuotti rovaniemeläisille vaikeuksia, ja ratkaisijat löytyivät lopulta puolustuslinjasta, kun Luka Kuittinen sekä Mohammed Adams onnistuivat tekemään voittoon tarvittavat osumat. Vierasvoitot ovat olleet RoPS:lle viimeisen vuoden ajan harvinaista herkkua, mutta kotona voittaminen on ollut vielä harvinaisempaa – edellinen kotivoitto sarjapeleissä nähtiin lokakuussa 2019.

Daniel Rantasen unelmamaali riitti PK-35:lle voittoon kauden avauksesta. Komea puolustustaistelu ja nollapeli miesvajaalla oli sarjanousijalta hieno suoritus. Ensimmäiseen vieraspeliinsä PK-35 lähtee hieman siipirikkoisena, sillä pelikiellosta kärsivän Charles Katashiran lisäksi varmasti sivussa ovat loukkaantuneet Joona Rahikka, Otto-Pekka Jurvainen, Jaakko Lepola sekä Tomi Kurvinen.

Vierasjoukkueen ennakko

IF Gnistan – MuSa
su 16.5. 18:30, Mustapekka Areena

Helsinkiläisten matka Vaasaan oli miltei katastrofi, sillä tappion lisäksi Maximo Tolonen sekä Jiri Koski ottivat punaiset kortit, ja ovat sivussa sunnuntaina. Häviöstä huolimatta "Kipinän" esityksessä oli löydettävissä hyvää, ja paremmalla viimeistelyllä tulos olisi voinut olla toinen. MuSa on IF Gnistanille tuttu vastus viime kaudelta, jolloin kumpikin joukkue voitti oman kotiottelunsa.

Myöskään MuSa:n kauden ensimmäinen vieraspeli ei sujunut odotusten mukaan, kun se ei onnistunut murtamaan PK-35:n puolustusta. Pallo kyllä kävi kerran helsinkiläisten maalissa, mutta tilanne liputettiin paitsiona. MuSa ei tehnyt maaleja myöskään kauden avauksessaan, vaikka pääsi hakemaan maalia rangaistuspotkusta, joten maaliton putki on kestänyt jo reilut 180 minuuttia. Aukeavatko maalihanat Oulunkylässä?

Vierasjoukkueen ennakko

EIF – JIPPO
su 16.5. 18:30, Tammisaaren Keskuskenttä

Komealla FF Jaro -voitolla kautensa aloittanut EIF kärsi torstaina vierastappion MP:lle, vaikka siirtyi johtoon heti alkuminuuteilla Juuso Liukkosen osumalla. EIF sai viime kaudella huomattavasti parempia tuloksia kotikentällään kuin vieraissa, ja taistellakseen sarjanoususta joukkueen tulee venyä jatkossa voittoihin myös vieraskentällä. Joensuulaisvieraat ovat olleet Tammisaaressa harvinaisuus, sillä joukkueiden edellinen kohtaaminen on Suomen Cupin kaudelta 2012, jolloin JIPPO vei jatkopaikan lukemin 0–2.

JIPPO oli pitkään kiinni todellisessa yllätyksessä, kun Nuutti Tykkyläinen viimeisteli joukkueen ensimmäisen maalin Ykkösessä lähes seitsemään vuoteen, mutta lopulta RoPS onnistui kääntämään pelin edukseen. Joensuulaiset olivat ajoittain vaikeuksissa vieraidensa kanssa, mutta osoitti pystyvänsä haastaamaan minkä tahansa joukkueen Ykkösessä. Kova haaste on edessä myös sunnuntaina – kauden avausvoitto vaatii JIPPO:lta todella hyvää onnistumista.

Kotijoukkueen ennakko
Vierasjoukkueen ennakko

VPS – KPV
ma 17.5. 18:30, Elisa Stadion

Neljä pistettä kahdesta ensimmäisestä ottelusta on vaasalaisilta varsin hyvä suoritus etenkin, kun sarja-avaus oli vieraspeli TPS:aa vastaan. Gnistan-voitto ei tullut helpolla, sillä Vepsulla oli pitkään vaikeuksia murtaa helsinkiläisten puolustusta – lopulta Riku Jääskän ja Sebastian Strandvallin maalit riittivät, kun Tuomas Pöyhönen pelasi hienon ottelun VPS-maalilla.

KPV lähtee otteluun niin ikään neljästä pisteestä, kun se tasasi edellisessä ottelussaan pisteet TPS:n kanssa. Kokkolalaisten ilonaiheisiin kuuluivat ehdottomasti Justus Lehdon onnistuminen maalinteossa pitkästä aikaa sekä Hemmo Riihimäen mainio esitys tolppien välissä. Vepsu on ollut KPV:lle viime vuosina vaikea vastus – Suomen Cupissa joukkueet pelasivat tasan 1–1, mutta viime vuonna vaasalaiset veivät sekä cup-kohtaamisen että kummankin keskinäisen Ykkösen pelin.

Pääsyliput
Vierasjoukkueen ennakko

TPS – FF Jaro
ma 17.5. 18:30, Veritas Stadion

TPS:lla oli KPV:n vieraana mahdollisuudet voittoon asti, mutta viimeistely jätti avauskierroksen tapaan toivomisen varaa. Kokkolasta tuli jobinpostia pelaajarintamalla, kun Oskari Jakonen sekä Samuel Mahlamäki loukkaantuivat. Poissaolijoiden lista on melko pitkä, sillä kaksikon lisäksi Kabamba Kalabatama, Onnipekka Pajula, Roope Pakkanen ja Kalle Taimi ovat varmasti sivussa maanantailta. TPS:n alkukauden ohjelma on haastava, mutta kolmas voitoton ottelu putkeen olisi varmasti suuri pettymys.

Pietarsaarelaisten kotiavaus sujui tuloksen valossa loistavasti, mutta peli olisi voinut kääntyä myös toiseen suuntaan. Toisen jakson toisen puolikkaan miesylivoimalla pelannut Jaro sai ketsuppipullon auki kunnolla, ja onnistumisia tuli laajalti. Turkuun Jaro matkustaa ensi kertaa sitten kauden 2019, jolloin TPS voitti kaksi kolmesta keskinäisestä ottelusta. Viimeinen kohtaaminen oli niin ikään TPS:n kotipeli, ja silloin päädyttiin 1–1-tasalukemiin.

Kotijoukkueen ennakko

HJK Klubi 04 – MP
ti 18.5. 18:30, Bolt Arena

Päävalmentaja Mika Väyrynen korosti kauden alla, miten tärkeää hyvä alku olisi nuoren joukkueen kaudelle, mutta tuloksena on toistaiseksi kaksi tappiota. Jaron vieraana 04:lle jäi hieman jossiteltavaa, sillä peli oli tasainen aina Tommi Jäntin ulosajoon asti. Kaksi edellistä vastustajaa taistelee todennäköisesti sarjan kärkisijoista, joten nolla pistettä ei ole katastrofi – MP:tä vastaan pistetilin olisi kuitenkin tärkeää aueta. 

MP on yllättänyt alkukaudella monet, sillä neljä pistettä otteluista RoPS:aa ja EIF:ää vastaan on loistava saldo. EIF-ottelun jälkeen MP sai valitettavasti huonoja uutisia, kun pelissä kapteeninnauhaa kantanut ja loukkaantunut Iiro Äijö on loppukauden sivussa. Puolustaja on paha menetys, ja kun kapteeni Antti-Ville Räisänen kärsii vielä pelikieltoa, tulee Helsingin reissulla löytyä uusia vastuunkantajia. Revanssihenkeä mikkeliläisistä varmasti löytyy, sillä 04 vei Suomen Cupin kohtaamisessa voiton tylyin lukemin 3–0.