Helsingin Ponnistuksen jälkeen mikään muu joukkue ei ole onnistunut välttämään häviöitä toisen sarjatason kaudella.
FC Haka oli viime vuonna erittäin lähellä tappiotonta kautta, mutta häviö TPS:lle neljänneksi viimeisellä kierroksella pilasi haaveet. Saavutus olisi ollut erittäin harvinainen, sillä sellainen tapahtui edellisen kerran kaudella 1969.
Perinteikäs, vuonna 1887 perustettu, Ponnistus oli pudonnut Mestaruussarjasta kauden 1968 päätteeksi. Joukkue voitti 22 ottelustaan vain viisi, mutta katsojat löysivät tiensä kotipeleihin – yleisökeskiarvo oli pääsarjan kolmanneksi suurin, 3 893.
– Joukkueemme oli vähän liian nuori Mestaruussarjaan. Seuraavalla kaudella olimme vuotta vanhempia ja pelasimme hyvin. Runkomme koostui seuran omista junioreistamme, joiden lisäksi meillä oli hyviä vahvistuksia, joukkuetta kipparoinut Risto Lampinen, 76, kertoo puhelimitse.
Lampinen on todellinen ”iki-Ponnari”, sillä hän on ollut mukana seuran toiminnassa jo 1950-luvun puolivälistä asti. Edustusjoukkueessa hän debytoi vuonna 1963, ja kapteeninnauha koristi Lampisen käsivartta kausina 1966–1973.
Toinen pitkän linjan seuraihminen Harry Hägg sai suojattinsa loistovireeseen kaudella 1969, ja Ponnistus voitti kaikki 18 runkosarjaotteluaan. Maaliero oli murskaava 81–14.
– Ponnareissa on aina ollut todella hyvä henki, ja tuossa joukkueessa se oli erityisen hyvä. Menestys luonnollisesti vaikutti henkeen positiivisesti, Lampinen muistelee.
Suomensarjaa pelattiin neljässä eri lohkossa, ja lohkovoittajat kohtasivat kaksinkertaisessa SM-karsintasarjassa. Ponnistuksen kolme kotiottelua keräsi Helsingin Olympiastadionille yhteensä yli 10 000 katsojaa. Lampinen toteaa, ettää etenkin Olympiastadionilla pelatut HIFK-ottelut olivat mieleenpainuvia.
Helsinkiläisseurojen lisäksi noususta kamppailivat länsi- ja pohjoislohkojen voittajat TPV sekä Kemin Into. Pisimmän korren veivät HIFK ja Into, vaikka nousu oli jo Ponnistuksen hyppysissä.
– Kemissä pantiin tehtaat kiinni jo puolilta päivin, koska ottelu pelattiin jo iltapäivällä. Muistaakseni Sauvosaaren kentällä ei nimittäin ollut valoja. Siellä oli hyvä tunnelma, varmaan pari-kolme tuhatta fania pitkin kentän laitoja. Me olimme vielä puoliajalla kiinni nousussa, mutta hävisimme lopulta.
Ponnistus pääsi karsimaan noususta jälleen syksyllä 1970 ja 1971, mutta karsinnat päättyivät jälleen pettymyksiin. Palkinto tuli lopulta kauden 1972 päätteeksi, kun Ponnistus voitti Itälohkon pisteen erolla.
Lampinen pelasi edustuksessa aina kauteen 1976 asti. Pitkän pelaajauran aikana Lampinen sai paljon joukkuetovereita, joihin hän pitää edelleen tiiviisti yhteyttä.
– Tapaamme kerran kuukaudessa ”Varttuneiden Ponnareiden” kanssa, mutta viime kuukausina tapaamisia ei olla voitu järjestää koronan takia. Normaalioloissa pelaamme myös viikoittain sählyä. Ystäviä näkee kuitenkin onneksi välillä kaupungilla.
Lisää Helsingin Ponnistuksen historiasta voi lukea seuran kotisivuilta.
Kuvat: Lampinen kättelemässä CD Nationalin kapteenia Madeiran leirillä sekä johdattamassa joukkojaan kentälle samassa ottelussa.
