Tappio harmitti TPS:n Joensuuta

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

TPS ja Åland United väänsivät jo toisen kerran tällä kaudella pisteistä tasaisesti, mutta niin vaan ahvenanmaalaiset onnistuivat jälleen kääntämään ottelun itselleen yhdellä tehdyllä maalilla. Tällä kertaa Åland raapi pisteet mukaansa Urheilupuiston yläkentältä.

TPS pelasi hyvän ensimmäisen puoliajan, mutta Åland United tuli kovalla draivilla toisen puoliajan alkuun ja löi ottelun ratkaisun heti sen alkuminuuteilla. Åland Unitedin voittomaalin puski kulman jälkitilanteesta Emelie Johansson ottelun 48. minuutilla. Johanssonin tarkka pusku osui aivan TPS-maalin yläriman alle.

- Tämän päivän ottelussa oli paljon samaa kuin Ahvenanmaan pelissä ja totta kai harmittaa, että se maali menivät taas näin päin. Åland United on kuitenkin erittäin hyvin organisoitu joukkue, joka tuli hyvällä draivilla toisella puoliajalle. Meidän olisi pitänyt päästä heidän prässiin paremmin kiinni, TPS:n päävalmentaja Petteri Joensuu harmitteli seuran sivuilla.

TPS lähti Åland United -otteluun parantamaan tasoaan viime viikonlopun KuPS-ottelusta ja onnistui siinä. Harmi vaan, että ensimmäisen puoliajan mainiot otteet eivät poikineet edes pistettä.

- Varsinkin ensimmäisessä puoliajassa oli paljon hyvää ja tasonnosto oli todella suuri, niin prässipelissä kuin pallollisessa pelaamisessakin. Teemana oli unohtaa viime viikko, emmekä katsoneet viime viikon pelistä normaaliin tapaan klippejä lainkaan. Halusimme korostaa rohkeutta ja onnistuimme myös siinä välillä, Joensuu painotti.

- Toki virheitäkin tuli, mutta saatiin palloja myös linjan taakse vastustajan selustaan. Minulle tuli mieleen, että oltiinko me sitten ensimmäisen puoliajan jälkeen vähän liian tyytyväisiä, kun pystyttiin nostamaan sitä pelin tasoa edellisestä. Sen jälkeen se ote vähän katosi ja Åland tuli lujaa toisen jakson alkuun. Joillain saattoi jalkakin jo vähän painaakin ja tehtiin vähän vaihtoja ja saatiin pientä lisäenergiaa. Eli selkeä tasonnosto edellisestä, mutta todella harmittava tappio, Joensuu summasi.

TPS sai lauantaina hyökkäyspäähänsä mieluisaa lisävoimaa, kun Emilia Ukkonen palasi uudella vuokrasopimuksella Turkuun HJK:sta. Lisäksi Annika Haanpää sai pelilupansa vihdoinkin kuntoon. Molemmista on taatusti vielä iloa Palloseuralle tällä kaudella.

TPS putosi toisen peräkkäisen tappionsa myötä sarjassa nyt seitsemännelle sijalle sarjataulukossa, mutta se on edelleen erinomaisissa asemissa ylempää loppusarjaa silmällä pitäen. TPS kohtaa seuraavaksi TiPS:n Vantaalla ja sen jälkeen edessä ovat kamppailut sarjan häntäpäässä olevia ONS:ää ja IK Myrania vastaan.

- Me etenemme ottelu kerrallaan ja ensi viikonloppuna on taas seuraava uusi mahdollisuus, Joensuu muistutti.

  • TPS Naiset