Taneli Hämäläinen: ”Cup-mestaruutta ei voi vieläkään uskoa todeksi”

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Huhtikuussa 20 vuotta täyttänyt Hämäläinen on pelannut vahvan alkukauden KuPS:n riveissä.

Pikkuhuuhkajien kesäkuun maaotteluihin tänään nimetty Taneli Hämäläinen on noussut nopeasti KuPS:n runkopelaajien joukkoon. Vielä vuosi sitten Hämäläinen valmistautui Kakkosen kauteen reservijoukkue KuFu-98:n riveissä, mutta uuden päävalmentajan Simo Valakarin alaisuudessa Hämäläisestä on tullut vakioavaaja.

Hämäläinen teki liigadebyyttinsä avauskierroksen vierastappiossa FC Interille. Seuraavalla kierroksella KuPS pelasi maalittoman tasapelin HJK:n isäntänä, mutta kahdessa edellisessä pelissä kuopiolaiset juhlivat voittoja. FC Lahtea vastaan Hämäläinen pelasi kahden ensimmäisen ottelun tapaan täydet minuutit, ja IFK Mariehamnia vastaan hänet vaihdettiin kentältä vartti ennen loppua.

– Olen saanut paljon vastuuta, mistä iso kiitos valmennukselle. Olen ollut tähän mennessä tyytyväinen omaan suorittamiseeni, ja Suomen Cup helpotti totuttautumista liigavauhtiin. Meillä on tosi hyvä joukkue, ja pelaajiemme kanssa on helppo pelata, Hämäläinen sanoo.

Puolustaja kuului KuPS:n vakioavaukseen jo kevään Suomen Cupin otteluissa, ja KuPS:n cup-taival huipentui mestaruuteen toukokuun alussa. Finaali HJK:ta vastaan venyi rangaistuspotkuille asti, ja Hämäläinen uurasti koko 120 minuuttia lisäaikoineen. Kun Iiro Järvinen laukoi ratkaisevan rangaistuspotkun maaliin, pääsivät kuopiolaiset nostamaan cup-pokaalia ensi kerran sitten vuoden 1989.

– Se kertoo mielestäni paljon joukkueestamme, että pelasimme tunnin vajaalla, mutta pystyimme pitämään nollat omissa. Rankkareissa jännitti paljon, mutta uskoin koko ajan voittoomme. Otso Virtanen otti yhden kopin, vetäjät tekivät hienot maalit ja se riitti, Hämäläinen kertoo.

– Mestaruutta ei voi vieläkään uskoa todeksi. Ehkä sen vielä joku päivä ymmärtää, kuinka iso juttu se on. Se oli yksi elämäni kohokohdista tähän mennessä. Se oli iso juttu myös seuralle – siitä oli pitkä aika, kun KuPS oli viimeksi voittanut cupin, ja välissä on hävitty muutama finaali. Cup-mestaruus ja europaikka olivat meille selkeä tavoite

Maajoukkueen mukaan Hämäläinen lähtee hyvillä mielin. Puolustaja oli mukana maaliskuun leirillä ja pelasi avauskokoonpanossa sekä FC Hakaa että KTP:tä vastaan. Hämäläinen tutustui leirin aikana moneen uuteen pelaajaan, ja hän on jo kohdannut muutaman heistä liigakentillä.

Hämäläisen edellisistä maaotteluista on kulunut jo reilut kolme vuotta. Hän oli mukana Valko-Venäjällä tammikuussa 2018 pelatussa UEFA Development Cup -turnauksessa, jossa pelasi myös muutama muu Pikkuhuuhkajien tuoreimpaan ryhmään nimetty nuorukainen. Hämäläinen odottaa innolla tulevia maaotteluita.

– Minskin turnaus oli tosi hieno kokemus, ja on aina kiva pukea Suomi-paita päälle. On mahtavaa taas päästä pelaamaan muita maita vastaan sekä näkemään, missä oma ja joukkueen taso menee kansainvälisesti.

Pikkuhuuhkajien EM-karsintaurakka alkaa syyskuussa Virossa. Viron lisäksi samassa lohkossa pelaavat Kroatia, Norja, Itävalta sekä Azerbaidzhan. Romaniassa ja Georgiassa kesällä 2023 pelattavaan lopputurnaukseen pääsee suoraan lohkovoittajat sekä paras lohkokakkonen. Muut lohkon toiseksi sijoittuneet karsivat neljästä kisapaikasta syksyllä 2022. Isäntämaiden lisäksi lopputurnaukseen pääsee 14 maata.

  • Pikkuhuuhkajat