Tainio: ”Fiilis on nyt mahtava”

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Yli 1600 katsojaa oli sunnuntaina todistamassa FC Hakan viimeistä ottelua tämän kauden Ykkösessä. Nousujuhlien yleisö ei joutunut pettymään vaikka MYPA tiukan vastuksen lopulta antoikin. Kauden voitto numero 24 irtosi lukemin 2-1 (2-0).

Haka aloitti ottelun pyörremyrskyn tavoin ja avausmaali syntyi jo pelin neljännellä minuutilla. Osa MYPA:n pelaajista tuntui odottavan pelin katkaisemista, kun Jussi-Pekka Rämä oli kentän pinnassa. Haka pelasi tilanteen loppuun ja Jami Kyöstilä pyssytti kautta aikain toisen maalinsa Ykkösessä.

Haka vyörytti peliä MYPA:n päätyyn ja toinen maali syntyi puoli tuntia myöhemmin. Anton Popovitch antoi tarkan vapaapotkun ja Ville Starck puski pallon ohi Tomas Turusen.

Toisen puoliajan alussa MYPA pääsi paremmin peliin mukaan ja loi muutaman pahan paikan Hakan maalille. Myös toisessa päässä tapahtui ja Salomo Ojalalla sekä Erkka Helmisellä oli saumat katkaista MYPA:n selkäranka lopullisesti. Ojala nosti pallon läpiajonsa päätteeksi niukasti ohi maalin ja toisella kerralla hän ampui avopaikasta päin Turusta. Suoraan Turusta päin suuntautunut laukaus koitui myös Helmisen kohtaloksi.

MYPA sai kavennuksensa vartti ennen täyttä aikaa. Haka ei onnistunut purkamaan MYPA:n nopeaa hyökkäystä ja lopulta Niklas Rautomäen laukaus kimpoili Hakan puolustuksesta ohi Joonas Immosen. Se oli tämän Ykkösen visiitin viimeinen maali Tehtaan kentällä.

– Ensi viikolla jatkamme vielä harjoituksia ja mukaan pitäisi tulla muutama mielenkiintoinen testipelaaja. Sen jälkeen alkaa loma ja hommiin palaamme joulukuussa, FC Hakan päävalmentaja Teemu Tainio kertoi taiston tauottua Hakan sivujen mukaan.

MYPA-ottelun jälkeen Hakan kannattajat pääsivät Tehtaan kentän tekonurmelle onnittelemaan pelaajia ja joukkueen taustoja.

– Olen etuoikeutettu, että pääsin olemaan tämän joukkueen mukana. Fiilis on nyt mahtava, Tainio iloitsi.

  • FC Haka