Suomi valittu poikien UEFA Elite Youth Academy -ohjelmaan

Julkaistu

  • Seuratoiminta

Suomi on yhtenä kolmesta maasta valittu mukaan seuraavalle nelivuotiskaudelle UEFA Elite Youth Academy -ohjelmaan.

Euroopan jalkapalloliitto UEFA lanseerasi ohjelman syksyllä 2014 ja ohjelman tarkoituksena on tukea koulun ja urheilun yhdistämistä. Vuosina 2014-18 järjestetyssä ohjelman pilottivaiheessa oli mukana neljä maata: Armenia, Valko-Venäjä, Makedonia ja Georgia.

Pilottivaiheesta saatiin runsaasti kokemuksia. Tavoitteena siinä mukana olleilla mailla oli kerätä maan lahjakkaimmat poikapelaajat samaan yksikköön, jossa koulunkäynti ja harjoittelu asiantuntija- ja tukipalveluineen toteutui samassa paikassa. Nyt käynnistyy ohjelman toinen nelivuotiskausi, johon Suomi on valittu mukaan Pohjois-Irlannin ja Israelin kanssa.

UEFA:n tuki ohjelmalle on 200 000 euroa vuotta kohti ja sillä on tavoitteena kattaa laadukas päivittäisharjoittelu kahdelle joukkueelliselle pelaajia. Pilottijaksoon osallistuneissa maissa tuki oli suunnattu 13-14-vuotiaille pelaajille. Suomessa tuki tulee kohdistumaan toisen asteen opintonsa aloitteleviin opiskelijoihin. Perusopetuslain mukaan opetus Suomessa järjestetään ns. lähikouluperiaatteella eli se käytännössä estää nuorien urheilijoiden siirtelemisen paikkakunnalta toiselle.*

Tämä yhteiskunnallinen eroavaisuus ymmärretään UEFA:ssa ja Suomi tulee toimimaan pilottivaltiona, koska tuki-ikäluokat kohdistuvat poiketen muista maista juuri edustusjoukkueen kynnyksellä oleviin pelaajiin. Edelleen UEFA:n kriteereissä Academy-projekti ei saa olla seuravetoinen ja Suomen maantieteellinen koko huomioiden Elite Youth Academy -paikkakuntia tulee olla kaksi kappaletta.

- On upea asia, että UEFA on valinnut Suomen yhdeksi Elite Youth Academy -tuensaajamaaksi. Olemme mielellämme mukana ohjelmassa, mutta kuitenkin vain toimintamallilla, jossa seuramme saavat toiminnasta konkreettista hyötyä. Projekti ei kuitenkaan saa olla seuravetoinen, joten oikean mallin löytäminen on varmasti haastavaa. Nämä ovat kuitenkin lopulta positiivisia ongelmia, Palloliiton urheilutoimenjohtaja Hannu Tihinen toteaa. 

Tavoitteena Suomessa on aloittaa toiminta nopeassa tahdissa eli käytännössä vielä kuluvan vuoden puolella.

- Suunnitteluprosessi pitää tehdä yhdessä seurojen ja urheiluakatemioiden kanssa ja se etenee lähiviikkoina. Huomioon on otettava vahvasti mukaan myös talenttivalmennusohjelma, jotta saamme kohdistettua maamme resurssit mahdollisimman tehokkaasti. 

- Seuravalinnat talenttivalmennusohjelmaan tehdään juhannusviikolla ja tavoitteena on aloittaa UEFA Elite Youth Academy -toiminta jo tulevana syksynä.

*18.6.2019 klo 11.12 tarkennettu tuen kohdentumista