Takaisin
19.7.2018 klo 10.45

Suomi - Ruotsi toinen näytös

Jaa:

Ⓒ Kuvat Leo Hynninen

Suomi-Ruotsi toinen näytös

Tiistain Suomen kokeman 3-4 karvaan tappion jälkeen oli lupa odottaa erittäin latautunutta ja ärsytettyä Suomen joukkuetta. Päävalmentaja Jaakko Laitinen teki lupaamiaan kokoonpanomuutoksia ja Suomi lähtikin uusituin kentällisin Ruotsin kaatoon.  Yleisöä Tesoman palloiluhalliin saapui jälleen ilahduttavan runsaasti, pääluku keskiviikkona oli 392 (tiistaina 573).

Ottelu ehti vanheta vain 2.44, kun Ruotsi riistää Suomen hyökkäyksessä pallon ja karkaa ylivoimahyökkäykseen. Kentän taitavin pelaaja Daniela Chamoun hassuttaa vielä ruotsalaisten luvalla (eilen ulosajo) Suomen maaliin palanneen Leena Lepikonmäen ja Linnea Kogstalla on helppo työ siirtää pallo tyhjään maaliin. Reilun yhdeksän minuutin jälkeen Nanna Jansson vie Ruotsin jo kahden maalin karkumatkalle. Kun Suomen pelaaminen on vielä arkaa, hidasta sekä hyvin passiivista, niin Ruotsi näytti menevän omia menojaan. Jalka ja pallo liikkuivat ruotsalaisilla huomattavasti vilkkaammin, kun suomalaisilla. Mutta ottelun jatkon kannalta erittäin hyvään kohtaan Suomi saa 1-2 kavennusmaalin heti Ruotsin maalin jälkeen. Tiina Pöyry antaa läheltä päätyrajaa sivurajapotkun ja Emilia Jokisalo laukoo vasemmalla jalalla aivan maalin kattoon, hieno maali. Reilun 13 minuutin pelin jälkeen Ruotsin pallonmenetyksestä Suomi pääsee ylivoimahyökkäykseen ja Jokisalon laukaus kimpoaa maalivahdin torjunnasta Anna Keräselle millä on helppo työ laukoa pallo maaliin. Erätauolle mennään 2-2 tasatilanteessa.

Ensimmäisen puoliajan loppupuolella oli jo merkkejä siitä, että Suomen peli alkaisi palata uomiinsa. Mutta mitä vielä. Alkoiko eilinen peli jo painanut osalla pelaajista jaloissa vai mistä johtui Suomen todella puuduttava pelaaminen. Ruotsi meni toisella puoliajalla helpon tuntuisesti Chamounin, Susan Kiryon ja Nazanin Vaseghpanahin maaleilla jo 3-5 johtoon. Maaliin tullut Emiilia Syvänen oli täysin voimaton ruotsalaisten hääriessä vapaasti Suomen maalin edustalla. Jälleen ottelu näytti täysin luisuvan naapureillemme. Suomi ei tahtonut pysyä Ruotsin vauhdissa mukana, eikä kirivaihdetta saatu millään päälle. Mutta jälleen eilisen tapaan, kun Suomi lähti yrittämään maalia ylivoimapyörityksellä, niin tilanteita alkoi tulla Ruotsinkin maalille. Tällä kertaa Suomi onnistuikin ylivoimamaalinteossa kahdesti Tiia Juntikan sekä Pöyryn maaleilla. Vielä liki kaksi minuuttia Suomi sai yrittää tasoitusta ja muutama hyvä paikka saatiinkin aikaiseksi, mutta eilisen tapaan tasoittavaa maalia ei millään onnistuttu tekemään. Jälleen siis Ruotsi oli parempi, tällä kertaa maalein 4-5.

Ottelun parhaana pelaajana palkitsivat Tampereen tapahtumapäällikkö Perttu Pesä ja Palloliiton futsalpäällikkö Jyrki Filppu Ruotsin Nazanin Vaseghpanahin.

 

Mitä sitten jäi käteen kahdesta maaottelusta. Taitavat ruotsalaiset tai lähinnä heidän hyvä ykkösketjunsa sai alati Suomen vaikeuksiin omalla puolustusalueellaan. Ehkä kova kolmen päivän leiritys vei parhaan herkkyyden ja ihan parasta ei saatu irti. Näissä maaotteluissa isolla kokeilevalla rosterilla operoineella valmennustiimillämme on varmasti tiiviimpi ja vahvempi joukkue kasassa kisoihin lähdettäessä. Mutta taitotasossa, liikkeessä niin pallollisena kuin pallottomana ja syöttöjen laadussa sekä kovuudessa oltiin ruotsalaisiakin jäljessä. Suomalaisille joukkuepeleille yleensä niin tyypillinen kollektiivinen puolustuskaan ei täysin toiminut. Pallo kiinnosti hieman enemmän kuin oma pelaaja ja puolustaessa yleensäkin oltiin hieman liian passiivisia. Mutta näissäkin tekijöissä nähdään varmasti parempaa tekemistä kun Laitisen valmennustiimi löytää sopivat ketjukoostumukset karsintaturnaukseen elokuussa Liettuaan. Ruotsi antoi juuri sopivan tasoisen vastuksen ja auttoi valmentajia monessa mielessä tulevaa ajatellen. Tästä on hyvä jatkaa.

Maalit:

2.44    0-1  Linnea Kogsta (SWE) 

9.13    0-2  Nanna Jansson (SWE)

9.41    1-2  Emilia Jokisalo (FIN)

13.09  2-2  Anna Keränen (FIN)

23.35  2-3  Daniela Chamoun (SWE)

34.35  2-4  Susan Kiryo (SWE)

35.31  2-5  Nazanin Vaseghpanah (SWE)

37.22  3-5  Tiia Juntikka (FIN)

38.19  4-5  Tiina Pöyry (FIN)

 

Varoitukset:

Elina Setälä (FIN)

Patricia Kaldoyoo (SWE)

Linnea Kogsta (SWE)

Nanna Jannsson (SWE)