Suomi pelaa e-jalkapallon maaottelun Ranskassa

Julkaistu

    Suomen e-jalkapallomaajoukkue matkustaa tulevana sunnuntaina Ranskan jalkapalloliiton (FFF) vieraaksi Pariisiin, missä Ranska isännöi Suomea vastaan pelattavaa maaottelua FIFA 19 -konsolipelissä. Ottelu pelataan maanantaina (20.5.) klo 20.00 Suomen aikaa.

    Suomea Pariisissa edustavat Anton ”Anzinho” Korvenaho, Jesse ”Kossu72” Kosamo, Markus ”MakezCR” Moilanen sekä Eemeli ”Snipguy” Simpanen. Ottelut pelataan Playstation 4 -konsolilla.
     
    Suomi kohtasi Ranskan edellisen kerran huhtikuussa FIFA eNations Cupin alkulohkossa, jolloin tuloksena oli kaksi tiukkaa tappiota ja yksi voitto. Ranska voitti lopulta koko turnauksen. Lontoossa järjestetty FIFA eNations Cup oli e-jalkapallon ensimmäinen virallinen maajoukkueturnaus.
     
    - Hyvällä fiiliksellä lähdetään hakemaan voittoa ja tällä kokoonpanolla se on hyvinkin mahdollista. Omat pelit ovat sujuneet hyvin viime aikoina, joten omalta osin lähden itsevarmana Pariisiin, ennakoi paluun pelaavaan kokoonpanoon tekevä Korvenaho.
     
    Revanssisauman lisäksi Suomen joukkueella on Ranskassa loistava tilaisuus tutustua e-jalkapallon ykkösmaan toimintatapoihin.
     
    - Hieno mahdollisuus päästä näkemään kuinka asiat toteutetaan yhdessä lajin ehdottomassa huippumaassa. Ainakin kaikki etukäteisjärjestelyt on hoidettu todella ammattimaisesti. Tämä on myös meille ensimmäinen vieraspeli, joten varmasti arvokas kokemus pelaajille myös sitä kautta, kommentoi e-jalkapalloa Palloliitossa koordinoiva jäsenpalvelupäällikkö Taneli Sopanen
    • e-jalkapallo