Suomi kaatoi Kiinan

Julkaistu

  • Futsal
  • Maajoukkueet
Suomen futsalmaajoukkue voitti perjantaina Kroatian turnauksessa Kiinan maalein 5-1 (2-1).
 
Suomi siirtyi pelissä 1-0-johtoon, kun Jukka Kytölä ohjasi pallon läheltä sisään. Kiina nousi avausjaksolla tasoihin, mutta Suomi onnistui maalinteossa vielä kertaalleen ensimmäisellä 20-minuuttisella. Asialla oli kapteeni Panu Autio.
 
Toisella jaksolla Suomi otti pelin hallinnan vielä selkeämmin itselleen ja onnistui maalinteossa kolmesti.
 
Kolmas maali merkittiin Kiinan omaksi maaliksi. Neljännen teki Autio ja viidennen Jarmo Junno.
 
- Se oli meiltä ihan hyvä esitys. Tässä on ollut pieni tauko takana, joten siihenkin nähden voi olla tyytyväinen, toinen valmentaja Ville Sihvonen sanoi pelin jälkeen.
 
- Peli oli meiltä nousujohteinen, sillä toisella jaksolla paransimme paljon. Saimme tempoa lisää peliin. Kiina oli ihan hyvä haaste meille, sellainen tosi juoksuvoimainen joukkue, Sihvonen jatkoi.
 
Suomen joukkueesta kaksi pelaajaa teki debyyttinsä maajoukkueessa.
 
- Henri Heikkilä ja Ville Uimaniemi pelasivat nyt ensimmäistä kertaa maajoukkueessa. Mukava, että tuli taas debyyttejä, Sihvonen sanoi.
 
Suomi jatkaa turnaustaan lauantaina Suomen aikaa kello 21.00. Silloin vastassa on paikallinen kokoelmajoukkue. Sunnuntaina Suomi pelaa Unkaria vastaan.
 
  • Futsalmaajoukkue