Suomi jatkoi huippupelejään futsalin MM-karsinnoissa Portugalissa

Julkaistu

  • Futsal

Suomen futsalmaajoukkue jatkoi siitä mihin torstaina jäi Portugalissa. Upeat futsalistamme tasasivat pisteet futsalin MM-karsintojen Elite Roundilla hallitsevan Euroopan mestari Portugalin kanssa lukemin 2-2 (0-1).

Suomi aloitti ottelun vahvalla prässipelaamisella ja aiheutti Portugalille vaikeuksia pelin avaamisessa, eivätkä he juurikaan päässeet hyville maalintekopaikoille. Kuitenkin ensimmäisen viiden peliminuutin jälkeen isännät lisäsivät tempoa ja taitoero tuli selvemmin esille. Laadukkailla  ja nopeilla syöttökombinaatioilla sekä taidokkailla yksi vastaan yksi pelaamisillaan Portugali otti täydellisen pelin hallinnan itselleen.

Suomen maalissa Juha-Matti Savolainen piti kuitenkin aivan ilmiömäisillä torjunnoillaan joukkueensa pelissä mukana. Kerta toisensa jälkeen portugalilaiset pallovirtuoosit mukaan lukien kuusi kertaa maailman parhaaksi futsalpelaajaksi valittu Ricardinho saivat tunnustaa Savolaisen paremmaksi. Kesken hurjan Portugalin painostuksen Jarmo Junno pääsi laukaisemaan tulisen laukauksensa riemukkaasti maalivahti André Sousan selän taakse ja Suomi pääsi täysin pelitilanteiden vastaisesti 1-0 johtoon. Jakson viimeiset kaksi minuuttia olivat jälleen Suomen piinaa ja isännät saivat luotua jatkuvasti tilanteita Savolaisen maalille. Suomi joutui rikkomaan niin, että riketili täyttyi ja Portugali pääsi kertaalleen 10 metrin vapaapotkupisteelle. Eiliseen tapaan maalille torjumaan meni Antti Koivumäki. Koivumäki torjui upeasti Cardinalin laukauksen. Enempää maaleja ei jaksolla tehty ja Suomi pääsi tauolle sensaatiomaisessa 1-0 johtoasemassa.

Toisella jaksolla käsikirjoitus oli ensimmäisen kaltainen. Portugali painoi raivokkaasti päälle ja Suomi puolusti uhrautuvasti. Savolainen Suomen maalilla piti edelleen voittohaaveita elossa ja todella monasti pallo osui myös Suomen maalikehikoihin. Huolimatta Portugalin armottomasta paineesta päävalmentaja Mico Martićin komensi kenttäpelaajan maalivahdin tilalle ja välittömästi ylivoimahyökkäyksestä Miika Hosio siirsi Suomen jo käsittämättömään 0-2 johtoon isännistä. Jakson loppupuoliskon kenttäpelaajat yrittivät parhaansa mukaan auttaa Savolaista maalilla ja niin lähellä se todellinen superyllätys olikin. Vasta vajaa kaksi minuuttia ennen päätössummeria onnistui 10 metrin vapaapotkusta Bruno Coelho ohittamaan maalille tulleen Koivumäen ja vain 48 sekuntia ennen loppua mureni Suomen unelma voitosta Cardinalin tehdessä tasoitusmaalin.

Tasalukemiin 2-2 päättynyt ottelu tuntui hieman karvaalta suomalaisista, mutta historian kirjoihin jää kuitenkin loistava lopputulos maailman ehdottomasta eliittimaasta Portugalista. Turnaustilanne on todella tasainen ja Suomen sijoitus sunnuntain pelien jälkeen voi olla mikä tahansa ensimmäisestä viimeiseen.

Valmentaja Ville Sihvonen oli hieman kaksijakoisissa tunnelmissa ottelun jälkeen.
- Pitäisi kait sanoa, että iloinen olen ja tyytyväinen pisteestä. Mutta totta kai harmittaa, että kovan taistelun jälkeen kaveri tulee tasoihin. Täytyy myöntää kuitenkin, että kovan paineen alla oltiin koko pelin ajan. Yritettiin pelata yksinkertaisesti ja ei ehkä pystytty pitämään palloa niin paljon omalla joukkueella. Täytyy kuitenkin olla ylpeä pojista, mutta kova hinta maksettiin korttien muodossa (Jani Korpela, Panu Autio ja Miika Hosio huilaavat korttitilin täytyttyä. Mutta Jukka Kytölä palaa kokoonpanoon).

Huippumaalivahti Savolaisen mietteet ottelun tauottua.
- Kyllä tällaisen pelin jälkeen harmittaa, kun voitto katosi niin sanotusti käsistä. Ottelu oli muuten ihan tavallinen futsalpeli, mutta tuli vähän tavallista enemmän torjuntoja. Hyvillä mielillä lähdetään sunnuntain peliin, siinä ratkotaan mahdollisia jatkopaikkoja.

Haastatteluja ja maalikoosteet >> HUU TV:ssa

Portugali-Suomi 2-2 (0-1)

Maalintekijät
15:40  0-1  Jarmo Junno
28:51  0-2  Miika Hosio
38:10  1-2  Bruno Coelho (Portugali)
39:12  2-2  Cardinal (Portugali)

Varoitukset ja kentältä poistot
30:56  Jani Korpela (varoitus)
32:56  Juhana Jyrkiäinen (varoitus)
38:10  Miika Hosio (varoitus)
38:10  Panu Autio (varoitus)
38:10  Cardinal (Espanja) (varoitus)

Suomen Kokoonpano
1    Juha-Matti Savolainen (MV)
12  Antti Koivumäki (MV)
2    Panu Autio (C)
3    Miikka Hurme
4   Iiro Vanha
5   Juhana Jyrkiäinen
7   Jarmo Junno
8   Sergei Korsunov
10 Miika Hosio
11 Lassi Lintula
13 Jani Korpela
14 Antti Teittinen
15 Teemu Lukkari
Valmentaja:  Mico Martić

Portugalin kokoonpano
1   André Sousa (MV)
12 Edu Sousa (MV)
2   André Coelho
3   Erick Mendonça
4   Nílson Miguel
5   Fábio Cecílio
6   Pedro Cary
7   Cardinal
8   Bruno Coelho
9   João Matos
10 Ricardinho
11 Pany Varela
13 Tiago Brito
14 Miguel Ângelo
Valmentaja:  Jorge Braz
 

Futsal MM-karsinta
Elite Round A-lohko 30.1. – 2.2.2020
Portugali, Pavilhão Municipal da Póvoa de Varzim

Otteluaikataulut (Suomen aikaa)
Torstai 30.1.
Italia - Suomi 2-2 (2-2)
Portugali - Valko-Venäjä  2-1 (0-1)

Perjantai 31.1.
19.30 Valko-Venäjä – Italia 3-5 (1-4)
22.30 Portugali - Suomi 2-2 (0-1)

Sunnuntai 2.2.
16.00 Suomi - Valko-Venäjä  (YLE Areena klo 15:50)
19.00 Italia – Portugali

                                 O     V     T    H   TM   PM  +/-     Pist.
Italia                      2      1      1    0     7      5    +2        4
Portugali            2       1     1     0     4      3    +1        4       
Suomi                   2       0     2     0     4      4       0        2
Valko-Venäjä    2       0     0     2     4      7     -3        1

Lisätiedot Elite Roundista
https://www.uefa.com/futsalworldcup/

  • futsal
  • Futsalmaajoukkue