Takaisin
17.1.2022 klo 20.30

Suomen ja Tanskan maajoukkueiden kannattajille The Best Fifa Fan 2021 -palkinto

Jaa:

Ⓒ Riku Laukkanen

Palkinto myönnettiin maanantaina 17.1 FIFA:n vuosittaisessa gaalassa Zürichissä, Sveitsissä. 

Suomen ja Tanskan kannattajat voittivat palkinnon saatuaan eniten ääniä FIFA:n järjestämässä internet-äänestyksessä eniten ääniä. Ehdolla palkinnon saajiksi olivat myös Saksan tulvista kärsineille apua antaneet ja rahaa keränneet jalkapallokannattajat sekä 11-vuotias Imogen Papworth-Heidel, jonka inspiroima pomputteluhaaste tuotti 7,1 miljoonaa euroa korona-ajan avaintyöntekijöille Britanniassa.

Suomalaisille ja tanskalaisille kannattajille FIFA oli myöntänyt ehdokkuuden solidaarisesta yhteistoiminnasta kesän 2021 EM-kisoissa sillä aikaa, kun Suomen ja Tanskan välinen ottelu oli keskeytetty Christian Eriksenin saaman sairaskohtauksen jälkeen. Tanskalaispelaaja oli lyyhistynyt maahan kesken ottelun ensimmäisen puoliajan, ja häntä jouduttiin elvyttämään kentällä ennen kuin hänet kannettiin paareilla stadionilta ulos ja kiidätettiin sairaalaan.

Samalla kun tilanteesta järkyttyneellä ja hiljentyneellä stadionilla odoteltiin tietoja Eriksenin terveydentilasta, käynnistivät suomalaiset kannattajat yhteishuudon tanskalaispelaajan tukemiseksi ja alkoivat huutaa “Christian” toistuvasti yhteen ääneen. Pian muu stadion ymmärsi idean ja alkoi vastata huutoihin “Eriksen”. Vaikealla ja tunteikkaalla hetkellä yhteishuuto toi molempien maiden kannattajia yhteen. Lopulta Eriksen onneksi selviytyi tilanteesta elossa, ja peliä pystyttiin jatkamaan parin tunnen tauon jälkeen. Samassa gaalassa Tanskan maajoukkue ja lääkintätiimi Fair Play -palkinnon nopeista toimistaan Eriksenin elvyttämiseksi.

Suomen osalta palkinnon vastaanotti Suomen Maajoukkueen Kannattajien rahastonhoitaja Joni Haltia, joka puhui etäyhteyden välityksellä.

- Aluksi olimme kaikki shokissa. Mutta kun kuulimme että Eriksen oli vakaassa tilassa, meille tuli idea olla kannattajia myös vastapuolelle. Vaikealla hetkellä kannatimme kaikki yhdessä Erikseniä, joten luonnollisesti meille tuli idea huudattaa Tanskan kannattajia, kuten huudatamme Pohjoiskaarteessa muuta stadionia normaaleissa olosuhteissa. Loppu oli historiaa. Haluan kiittää kaikkia kannattajia, jotka olivat katsomossa, sillä jos kilpailun ottaa pois, olemme kaikki kannattamassa samaa asiaa, Haltia sanoi.

The Best FIFA Fan -palkinto myönnetään vuosittain jalkapallon parhaasta kannattajahetkestä riippumatta siinä, milloin tai missä hetki tapahtui. FIFA:n mukaan kyse voi olla esimerkiksi koreografisesta esityksestä, kannatuslaulusta tai muusta globaalisti vaikuttaneesta teosta, joka on ilmentänyt erityislaatuista intohimoa jalkapalloon. 

There is no such thing in football as matter of life and death. Wether Bill Shankly said so, or not. But in that match we came really close to it. All we could do was watch. After the initial shock and disbelief, we were all somehow, in a loss of a better word: frozen. But after we heard that Christian Eriksens condition is stable at the hospital,  there came an idea. An idea of being a supporter. Of showing our feelings, also to the other side, that we are in this together. That we all support Eriksen and that we also support you (the danes) in this moment of tragedy. And like in all moments of tragedy we must come together. Having our history with the finnish supporters to have the north curve start a chant and the rest of the stadium answer, it was only natural that i got the idea we could do the same with the Danes. I asked a few friends should we try to do this, and fortunately everybody including our Capo, Miikka agreed to it. The rest is history. I want to thank everyone in the stadium who made this possible. And i want to thank all football supporters for their contribution in creating unity all over the world. We can and we need to be rivals in the stands, but let us unite outside of it. In the end, football is a game of fierce rivalry and support if you take away the rivalry, all there is left is the support. - Joni Haltian kiitospuhe

Edellisinä vuosina The Best FIFA Fan -palkinnon ovat voittaneet: 
2016: Borussia Dortmundin ja Liverpoolin kannattajat, jotka lauloivat Liverpoolin tunnuslaulun “You’ll Never Walk Alone” Mestarien liigan ottelussa yhdessä kunnioittaakseen Hillsboroughin katsomotragedian uhrien muistoa
2017: Celticin kannattajat, jotka valmistivat koko stadionin laajuisen koreografian eli tifon vuonna 1967 Euroopan Cupin voittaneen joukkueen kunniaksi
2018: Perun kannattajat, joita matkasi Venäjän MM-kisoihin maailman toiselle puolelle yli 40 000 
2019: Palmeirasin kannattaja Silvia Grecco, joka vie sokeana syntyneen poikansa Nickollaksen seuran kotiotteluihin ja selostaa tälle kaikki ottelun tapahtumat livenä
2020: Sport Recifen kannattaja Marivaldo Francisco da Silva, joka kävelee kotoaan joukkueensa jokaiseen kotiotteluun yli 60 kilometrin matkan