Suomen futsalmaajoukkue isännöi pohjoismaiden mestaruusturnausta Turussa

Julkaistu

  • Futsal

Suomen futsalmaajoukkue isännöi pohjoismaiden mestaruusturnausta Turussa

Futsal is here!
Futsalin pohjoismaiden mestaruusturnaus eli Nordic Cup kisataan marraskuun lopussa 29.11.-3.12.2019 Suomen isännöimänä. Turussa Kupittaan palloiluhallissa pelattavaan futsaljuhlaan osallistuu Suomen lisäksi Ruotsi, Norja, Tanska ja Grönlanti. Nordic Cupista on muodostunut jo vahva perinne ja pohjoismaat odottavatkin jokavuotista perinnettä innolla. Joukkueet tuntevat toisensa ja turnauksen aikana käydään maiden kesken lukuisia keskusteluita pelin kehityksestä Pohjolassa ja maailmalla.

Kaikki ottelut Kupittaan Palloiluhallissa
Pohjoismaiden mestaruusturnaus pelataan huippuolosuhteissa. 2500 katsojaa vetävä palloiluhalli valmistui vuonna 2017 Turun Kupittaan kaupunginosaan. Moneen asiaan muuntuva halli saa pelinkentäkseen Palloliiton oman futsalparketin ja ympäri kentän avattavat katsomot. Yleisöllä on varmasti parhaat paikat todistaa huippufutsalia yhteensä 10 ottelun verran.

Suomi on pitänyt kiinni pohjoismaisesta futsalvaltikasta varmoin ottein
Suomen peli on ottanut isoja askeleita vuodesta 2013 alkaen valmentaneen päävalmentaja Mićo Martić alaisuudessa. Futsalin teknis-taktiset asiat on jalkautettu kehittyneen valmentajakoulutuksen kautta seuroille ja pelaajille ja heidän työn kautta laji on kehittynyt ja kasvanut Suomessa. Suomi eteni viimeisimpänä saavutuksenaan futsalhistoriansa ensimmäisen kerran MM-karsintojen Elite Roundille Euroopan 16 parhaan maan joukkoon. Suomen Elite Round -lohko pelataan 30.1. – 2.2.2020 Portugalissa (Portugali, Italia ja Valko-Venäjä ja Suomi).

 Petteri Tyni
Suomi juhlii jatkoonmenoa futsalin MM-karsintojen Main Roundilta.Kuva: Petteri Tyni

Suomen joukkueen runko muodostuu kokeneista futsalistoista, kapteeninaan 130 maaottelun ja 91 maaottelumaalin Panu Autio. Joukkue on ollut pitkään yhdessä ja melko muuttumaton. Tiivis ydinrunko onkin luonut Suomelle vahvan peli-identiteetin, joka on varsin suomalainen; nöyrä puolustuspelaaminen, yhtenäinen ja hyvähenkinen joukkuepeli ja kurinalainen teknistaktinen pelaaminen. Kaikkea pelaamista leimaa vahva futsalintohimo. Jokainen ottelu on Suomelle futsaljuhla!

Uusina pelaajina sinivalkoisten Nordic Cupin joukkueeseen on nimetty ensikertalaiset Aleksi Pirttijoki, Aleksi Leppänen ja Teemu Lukkari. Aiemmin joukkueeseen oli nimetty Tero Intala, mutta turnaus jää häneltä väliin loukkaantumisen takia. Lue uutinen Suomen joukkueen julkistuksesta tästä.

Suomessa vahva futsalin lajikulttuuri
Suomessa rekisteröityjen futsalpelaajien määrä on tällä hetkellä noin 27000 ja se kertoo vahvasta lajikulttuurista ja lajin vakiintuneesta asemasta suomalaisten pallopelien joukossa. Lajia pelataan ympäri Suomen liigatasolta ala- ja harrastesarjoihin asti. Perusta on kunnossa ja seuraava askel futsalin kehityksessä on seurojen ja pelaajien tason kasvattaminen ja sitä kautta arvokisoihin eteneminen. Suomen miesten futsalmaajoukkueen ohella futsalperheeseen kuuluu naisten futsalmaajoukkue ja U19 futsalmaajoukkue.

Vahvoja joukkueita
Nordic Cupiin osallistuvat joukkueet ovat pohjoismaalaiseen tapaan fyysisesti vahvoja joukkueita. Joukkueita voi kuvata futsalviikingeiksi, joilla jokaisella on omat erityispiirteensä lajikulttuurissa.

Suomi aloittaa turnauksen perjantaina 29.11. ottelulla Grönlantia (Kalaallit Nunaat) vastaan, joka on ollut turnauksessa mukana kutsujoukkueena vuodesta 2016 alkaen ja on vireän futsalkulttuurin omaava kansa. Päävalmentaja René Olsen´in joukkueen pelaajat ovat vahvoja ja urheilullisia ja Suomella tulee olemaan täysi työ pysäytää juoksuvoimaista ja taistelevaa joukkuetta. Ottelut Grönlantia vastaan eivät ole virallisia maaotteluita, sillä heillä ei ole virallista FIFA-maastatusta.

Seuraavaksi välipäivän jälkeen Suomi kohtaa sunnuntaina 1.12. Tanskan, joka on Suomen ohella yksi vahvimmista turnauksen voittajaehdokkaista. Päävalmentaja Nikolaj Saabyen johdolla Tanska on ottanut isoja askeleita lajin taktisissa asioissa ja on varsin taitava, kokenut ja pitkään yhdessä ollut joukkue ja kokeneen Kevin Jorgensenin laukaus on erittäin pelottava ase vastustajiaan kohtaan. Suomi pelasi edellisenä vuonna Tanskan kanssa turnauksen voitosta ja lopputuloksena oli Suomen 1-3 voitto Tanskan kotikentällä.

Kolmannessa ottelussaan Suomi kohtaa Norjan, joka pitkään oli Pohjoismaiden osalta UEFA rankingissa korkeimmin sijoitettu joukkue. Maa otti lajikehityksessä hiukan taka-askelia vuosia takaperin, mutta uudelleen aloitettu kehitystyö maan liitossa on nostanut vuonomaan futsalin päätä ja italialainen päävalmentaja Silvio Crisari tuo norjalaisille futsaljohtamista suoraan futsalin huippumaasta. Joukkueen johtohahmo on kokenut maalivahti Kenneth Rakvaag.

Turnauksen viimeisessä ottelussa Suomi kohtaa rakkaan naapurimaansa Ruotsin, jonka päävalmentaja toimii Martićin maamies ja hyvä ystävä Matija Dulvat. Dulvatin pelifilosofiaan kuuluu paljon samankaltaisuuksia kuin Suomen peliin. Ruotsi uskoo varmasti voittavansa turnauksen organisoidulla puolustupelaamisella ja taitavilla yksilöillä. Johtava pelaaja Kristian Legiec. Ruotsi on ainoa, joka on pystynyt voittamaan Nordic Cupin Suomea ennen.  

Kuka valloittaa Pohjolan herruuden? On varmaa että kaikki pohjoismaat haluavat näyttää tasonsa ja varsinkin päihittää Suomen. Tämä asetelma luo Suomelle herkullisen tilaisuuden todistaa oma tasonsa ja kehittää pelaamista MM-karsintojen alla. Nelinkertainen mestari ei voi piilotua vaan pelin pitää kehittyä, jotta mikä tahansa vastus kaatuu. Suomen työkalupakissa on kaikki tarvittava viidenteen perättäiseen Pohjoismaiden mestaruuteen.

Seuraa Suomen futsalmaajoukkuetta sosiaalisessa mediassa
Facebook
Twitter
Instagram

PM-turnaus Nordic Cup, otteluohjelma
Turku Kupittaan pallo
iluhalli >>

Perjantai 29.11.
16.30 Norja-Ruotsi
19.00 Suomi-Grönlanti

Lauantai 30.11.
15.30 Norja-Tanska
18.00 Ruotsi-Grönlanti

Sunnuntai 1.12.
15.30 Grönlanti-Norja
18.00 Tanska-Suomi

Maanantai 2.12.
16.30 Tanska-Ruotsi
19.00 Suomi-Norja

Tiistai 3.12.
16.30 Grönlanti-Tanska
19.00 Ruotsi-Suomi

Nordic Cup voittajat
2018 Suomi
2017 Suomi
2016 Suomi
2014 Suomi
2013 Ruotsi



Lipunmyynti
Päivälippu 10€/5€ sis. molemmat päivän pelit
Lippuja saatavilla otteluhallin ovilipunmyynnistä ottelupäivinä
Joukkuelippu 40€, sis 4 aikuista ja 16 lasta
Turnauslippu 40€, sis kaikki 5 päivän ottelut

Kaikki ennakkolippujen tiedustelut: nordiccup (at) turunpallokerho.fi

Suomen joukkue Nordic Cupiin

No

First name

 Surname

Date of birth

Club

Caps

Goals

1

Juha-Matti

Savolainen

26.05.1991

MNK Crnica

63

2

12

Antti

Koivumäki

27.01.1993

GFT

51

0

23

Kasper

Kangas

21.05.1999

Akaa Futsal

1

0

2

Panu

Autio

04.08.1985

GFT

130

91

3

Aleksi

Kylmälä

26.08.1999

ToPV

4

1

4

Iiro

Vanha

19.12.1994

ToPV

23

4

5

Juhana

Jyrkiäinen

04.04.1990

Akaa Futsal

49

13

6

Jukka

Kytölä

27.12.1988

Mantova Calcio a 5

85

23

7

Jarmo

Junno

12.05.1992

ToPV

40

11

8

Sergei

Korsunov

22.02.1992

KaDy

52

5

9

Mikko

Kytölä

20.07.1984

KaDy

91

39

10

Miika

Hosio

27.06.1989

 

77

31

11

Lassi

Lintula

25.06.1997

KaDy

19

0

13

Jani

Korpela

08.07.1997

BTS Rekord

62

8

14

Antti

Teittinen

15.08.1981

Ilves FS

113

15

15

Petri

Grönholm

15.11.1993

Akaa Futsal

24

0

16

Aleksi

Pirttijoki

14.10.1998

Akaa Futsal

0

0

17

Henri

Alamikkotervo

06.01.2001

ToPV

0

0

18

Teemu

Lukkari

08.08.1992

KaDy

0

0

 

 

 

 

 

 

 

 

Mićo

Martić

 

Päävalmentaja

 

 

 

Ville

Sihvonen

 

Valmentaja

 

 

 

Dušan

Matić

 

Maalivahtivalmentaja

 

 

*Muutokset Suomen joukkueessa:
Tero Intala (loukkaantuminen) -> Aleksi Pirttijoki (Akaa futsal)
Aleksi Leppänen (loukkaantuminen) -> Henri Alamikkotervo (ToPV)

Uutinen päivitetty: 25.11.2019

Mediayhteydet
Petteri Tyni
Tiedottaja
Suomen futsalmaajoukkue
petteri.tyni (at) gmail.com

  • Futsalmaajoukkue