SPL:n alueilla palkitaan futsalkauden 2019-2020 menestyjiä

Julkaistu

  • Futsal

Koronapandemian vuoksi keväällä keskeytyneellä futsalkaudella oli paljon onnistujia. Seurojen Palloliiton myötä myös futsalissa palkitaan alueiden parhaita ja huomioidaan muita lajitoimijoita.

Edellisen kauden valinnat on nyt tehty ja koska Futsalgaalaa ei vallitsevassa tilanteessa ole pystytty järjestämään, palkitaan henkilöt loka-marraskuun aikana omissa pelitapahtumissaan.

Palkittavat alueittain:

Eteläinen alue

Vuoden Futsalpelaaja
Siiri Perälä 

Vuoden Futsalvalmentaja
Ville Sihvonen

Vuoden Futsalerotuomari
Joona Manninen 

Futsalin Respect-palkinto 
pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä futsalin eteen
Mikko Aitkoski
Helsinkiläisen ja varsinkin itähelsinkiläisen futsalin ruumiillistuma, keulakuva ja lajipioneeri. Mikko on ollut mukana niin monessa futsaltehtävässä ja -toimessa, että ei edes kannata yrittää mainita kaikkia niitä lukuisia futsalrooleja, joissa hän on vaikuttanut sekä valtakunnallisesti että alueellisesti. Tässä vain muutama. Itä-Helsingin ihmeen, Zenith Myllypuron, todellinen puuhamies, jonka pitkäaikainen uurastus palkittiin viime keväänä nousulla Miesten Futsal-Liigaan 18 yhtäjaksoisen Futsal-Ykkösen kauden jälkeen. Mikolla on ollut merkittävä rooli Palloliiton futsalvaliokunnassa ja -työryhmässä vuosituhannen alusta alkaen. Seuratoiminnan monitoimimies on toiminut myös kuurojen futsalmaajoukkueen päävalmentajana, futsalin valmentajakouluttajana sekä ollut mukana poikien aluejoukkuetoiminnassa.

Itäinen alue

Vuoden Futsalpelaaja
Niila-Ville Laitinen 

Vuoden Futsalvalmentaja
Mikko Kytölä 

Vuoden Futsalerotuomari
Paavo Komppa 

Futsalin Respect-palkinto
pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä futsalin eteen
Samu Kytölä 
Samu on Kytölän futsalveljesten vanhin jäsen, jonka työ jyväskyläisen ja keskisuomalaisen futsalin hyväksi on ollut merkittävä vuosituhannen alkuvuosista lähtien. Intohimo ja rakkaus futsaliin näkyyn ja kuuluu kaikessa, mitä Samu tekee. Jos Kytölöiden nuorimmat veljekset ovat kunnostautuneet parketilla, niin Samu on urakoinut senkin edestä kentän ulkopuolella. Ei liene väärin väittää, että ilman miehen uurastuksia Kampuksen Dynamo tuskin olisi se KaDy, joka toiminnallaan ja esimerkillään johtaa suomalaista laadukasta futsalseuratoimintaa. Tässä KaDynastian rakentamisessa Samun rooli on kiistaton ja enemmän kuin merkittävä. Samun kädenjälki näkyy tällä hetkellä myös vahvasti Miesten Futsal-Liigan tiedottamisessa, jossa heijastuvat Samun tarkat ja luotettavat faktatiedot sekä syvä paneutuminen lajiin.

Läntinen alue

Vuoden Futsalpelaaja
Juhana Jyrkiäinen (artikkelin pääkuvassa)

Vuoden Futsalvalmentaja
Juha Helander 

Vuoden Futsalerotuomari
Adnan Ibrahimi 

Futsalin Respect-palkinto
pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä futsalin eteen
Kari Korpela 
Kari Korpela on erittäin pitkäaikainen ja intohimoinen futsalin monitoimimies. Hänellä on ”plakkarissaan” useita Suomen mestaruuksia ja hän on saavuttanut  runsaasti menestystä Tampereen Ilveksessä 2010-luvulla.

Futsalin Respect-palkinto
pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä futsalin eteen
Merja Kaunisvaara 
Merja Kaunisvaara on futsalin uranuurtajia ja vahva puolestapuhuja Varsinais-Suomessa. Hänen työnsä ansiosta FC Halikko on kasvanut erittäin vahvaksi futsalseuraksi ja tälle kaudelle seuran naisten joukkue nousi liigaan. Merja on antanut vuosien varrella lisäksi vahvaa osaamistaan ja panostaan futsalin eteen koko maassa toimien mm. useissa valtakunnallisissa futsalin työryhmissä.

Pohjoinen alue

Vuoden Futsalpelaaja
Anna Keränen 

Vuoden Futsalvalmentaja
Markku Kalermo

Vuoden Futsalerotuomari
Petri Pahtakari 

Futsalin Respect-palkinto
pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä futsalin eteen
Jussi Törmä 
Jussi Törmä, futsal ja Tervarit. Oululainen pyhäkolminaisuus, jonka edessä on helppo hiljentyä kunnioituksesta ja kumartaa. Ei ole ollut  sellaista sumua tai lumipyryä, jonka sekaan Jussi ei olisi joukkuettaan rohkeasti ja pyyteettömästi johdattanut. Mittaamattomat ovat ne maantiekilometrit, joita Jussi on joukkueensa kanssa vuosikymmenten aikana kulkenut. Ei liene Tervareissa sellaista pestiä tai tehtävää, missä mies ei olisi ollut mukana. Ja useimmiten vielä samaan aikaan ja samalla kertaa. Seuratyön monitoimimies ja kameleontti, jolle jokainen tehtävä on kutsumus. Manageri sanan varsinaisessa merkityksessä. Jussi on seuransa isä, poika ja se henki, joka Tervareissa on ja elää.

  • futsal