SJK Akatemian Dunne odottaa KPV:sta kovaa testiä

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

SJK Akatemian ottelut jatkuvat perjantaina, kun se kohtaa KPV:n Ykkösen Suomen Cupin karsinnan kolmannen kierroksen ottelussa.

Kun Suomen Cupin Ykkösen karsintoja on nyt pelattu kolme kierrosta, on SJK Akatemia neljässä pisteessä, yhdessä perjantain vastustaja KPV:n sekä VPS:n kanssa. Takana lohkossa on neljäs pohjalaisjoukkue FF Jaro yhdellä pisteellä. AC Oulu on toisena viidellä pisteellä ja AC Kajaani kärjessä kuudella pisteellä. Lohkon kaksi parasta etenee varsinaiseen Suomen Cupiin, joka alkaa maaliskuussa. SJK Akatemia kärsi viime viikonloppuna ensimmäisen tappionsa juuri kärkeen nousseelle AC Kajaanille vierasottelussa.

- Sanoisin, että olemme varmasti yllättäneet monet meidän esityksillä tässä kilpailussa. Emme kuitenkaan lähteneet kovin suurin odotuksin talven cupiin, mutta nyt kolmen kierroksen jälkeen, on edelleen mahdollista, että jatkamme vielä Suomen Cupiin asti, naurahtaa SJK Akatemian vastuuvalmentaja Thomas Dunne SJK:n sivuilla.

- Nyt meille tulee kuitenkin perjantaina kenties etukäteen ajatellen sarjan kovin joukkue vastaan. Ei mitään pois näiltä muilta joukkueilta, mutta KPV on varmasti lohkomme kovin testi. Saamme heidät kuitenkin vastaan kotihallissamme ja cup-pelit on sellaisia, että mitä vaan voi sattua. Varsinkin tässä vaiheessa talvea. Seurallamme on paljon pelejä monessa eri sarjassa, mikä aiheuttaa omat päänvaivansa, mutta en voi korostaa sitä tarpeeksi, miten hieno mahdollisuus tämä on pelaajille. He kaikki pääsevät näyttämään taitojaan eri joukkueiden mukana, jatkaa Dunne.

- Viime viikonloppuna Kajaanissa, emme saaneet hyvää tulosta ja vaikka tiedän, että kenties olisimme voineet pärjätä paremmin, jos meillä olisi kaikki pelaajat käytettävissä, niin en hetkeäkään kyseenalaista näiden meidän nuorten pelaajien työmoraalia. He antavat kaikkensa joka ottelussa, jokaisessa harjoituksessa ja heistä todella näkee miten he haluavat kehittyä ja pärjätä, Dunne kertoo.

- Kajaanissakin me olimme mukana pelissä aivan loppuun saakka. Meillä oli vielä lopussa paikka iskeä, mutta Severi Ikäheimo heidän maalissa teki loistavan torjunnan. Olisimme voineet saada mukaamme edes pisteen. Se kertoo mielestäni kaiken joukkueesta ja pelaajista. Me olimme alakynnessä pitkään, mutta emme koskaan luovuttaneet. Nyt meillä on kova kotipeli edessämme ja uskon, että menemme siihen samalla sitoutumisella mitä on nähty näissä muissakin peleissä, sanoo Dunne vielä lopuksi.

SJK Akatemia - KPV perjantaina klo 19:30 Wallsport Areenalla. Liput ovelta 5€ ja kauden 2020 kausikortit käyvät otteluun. Peli suorana myös Ruutu-palvelusta.

Lähde: SJK:n kotisivut

  • SJK Akatemia