Seurojen ääni 2021 -webinaarin materiaalit

Julkaistu

    Seurojen ääni -seminaari järjestettiin helmikuussa 2021 poikkeuksellisesti webinaarina. Mukaan ilmoittautui yli 400 osallistujaa. 

    Päivä käynnistyi yhteisellä osuudella, jossa kuultiin sekä puheenjohtaja Ari Lahden että pääsihteeri Marco Casagranden terveiset. 

    Seuraavaksi kuultiin Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanervan ja huippujalkapallopäällikkö Marianne Miettisen superkiinnostava keskustelu johtajuudesta. 

    Päivän ensimmäisen yhteisen osuuden päätteeksi Mika Hemmilä kertoi valmennusosaamisen kehityksestä FC Inter -seurayhtesössä ennen alueellisten palkittavien julkistamista. 

    Tauon jälkeen osallistujat saivat valita, kunpaa rinnakkaista seminaaria seuraavat: Urheilijana kasvaminen toiminnan lähtökohtana vai Tavoitteellisesti johdetut verkottuneet seurat. 

    Koko webinaarin tallenne >>

    Urheilijana kasvaminen toiminnan lähtökohtana

    Tallenne >>

    Osa 1: Koulutettu ja osaava valmentaja jokaisella: lasten valmentajien ydintaitojen kehittäminen seuraympäristössä >>

    Lapsuusvaiheen valmennusosaamisen päällikkö Santeri Suvala, SPL 

    Osa 2: Huippujalkapallon kehitystä tukeva seuratoiminta - Case Elite Youth Academy >>

    Päävalmentaja Aleksi Tanner, Rovaniemi Football Academy 

    Osa 3: Huippujalkapallon kehitystä tukeva seuratoiminta - Case Tampere Football Academy >>

    Talenttivalmentaja Valtteri Kumpuniemi / Ilves & Aluevalmentaja Markus Paananen, SPL

    Tavoitteellisesti johdetut verkottuneet seurat

    Tallenne >>

    Osa 1: Osaava seurajohto: "Seuran strateginen johtaminen" - Case Jaro  >>

    Puheenjohtaja Michael Östman ja toimitusjohtaja Fredrik Haga, FF Jaro 

    Osa 2: Laadukkaat pelaajapolut seurayhteistyönä: "Tervarit-junioreiden pelaajapolku Oulun seudulla" >>

    Talous- ja henkilöstöjohtaja Ville Luotola, Tervarit juniorit

    Osa 3: Seurojen arvostettu rooli paikallisyhteisöissään: "UEFA SROI -mallinnus Kuopion Palloseuran vaikuttamisen työkaluna" >>

    Toiminnanjohtaja Jari Koistinen, KuPS

    Osa 4: Seurojen arvostettu rooli paikallisyhteisöissään: "Jalkapalloseura kaupungin liikuttajakumppanina" >>

    Toiminnanjohtaja Timo Muurinen, HJK